Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
Kalle Rovanperä ajoi perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa ensimmäiset kilpailunsa Uuden-Seelannin Formula Regional -sarjassa.
Ohjelmassa oli kaksi kilpailua, joista ensimmäiseen suomalainen starttasi ruudusta 16. Tavoitteena on lähtökohtaisesti kerätä vain oppia ja kokemusta formuloilla kisaamisesta, kuten hän itsekin sanoi.
Viikonlopun ensimmäisessä kilpailussa sitä ropisikin olan takaa, kun avauslähtöön mahtui piipahdus nurmikolla sekä tuomariston nuhtelu. Kymmenen sekunnin aikasakko ei kuitenkaan vaikuttanut lopputulokseen debytantin ollessa ruutulipulla 17:s. Tuomaristo katsoi Rovanperän aiheuttaneen kilpaveljensä pyörähdyksen.
Toiseen lähtöön Rovanperä oli selkeästi sisuuntunut ja sai juonen päästä kiinni. Suomalainen ohitteli muita kuskeja kuin aikamies konsanaan ja kohenteli asemiaan reippaasti. Rovanperä lähti ruudusta 17 ja jopa murtautuminen kärkikymmenikköön oli lähellä, kunnes Hitech-tallikaveri Fionn McLaughlin napsi suomalaistulokkaan päänahan viimeisellä kierroksella.
Kilpailua selostamossa kommentoinut asiantuntija Andrew Waite näki selkeän hypyn suomalaisen tekemisessä ja uskoo vauhdin kiihtyvän nopeasti entisestään.
– Tämä oli valtava petraus kun katsoo, missä hän oli ensimmäisessä kilpailussa. Hän oli kilpailutilanteissakin paljon sähäkämpi. Hän joutuu jatkossakin tilanteisiin, joissa hän ymmärtää, mitä missäkin tilanteessa on tehtävä. Sen ansiosta tulemme näkemään hänen parantavan, sanoi Waite.
Viikonlopun ohjelmassa on vielä toiset aika-ajot sekä kaksi kisalähtöä. Ajoja voi seurata ilmaiseksi sarjan viralliselta Youtube-kanavalta.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”
- Juha Miettisen epäonnisesta kuolonkolarista lisätietoja