Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
McLaren-tallin Oscar Piastrin MM-mahdollisuudet kokivat jälleen uuden kolauksen sunnuntaisessa Brasilian GP:ssä.
Aussikuski ohitti turva-auton jälkeisessä uusintalähdössä sisäkautta Kimi Antonellin sekä Charles Leclercin, eikä tilanne ollut sulavimmasta päästä. Kolme autoa rinnakkain oli liikaa, kun Piastri osui Antonellin vasempaan takapyörään, jolloin italialainen sinkosi ulkopuolella olevan Leclercin kylkeen. Piastri ja Antonelli pääsivät jatkamaan kuin ihmeen kaupalla matkaa, siinä missä Leclercin auton vasen etukulma tuhoutui täysin.
Tuomaristo lätkäisi tilanteesta Piastrille kymmenen sekunnin aikarangaistuksen, jonka myötä aussikuskin kakkospaikka vaihtui viidenteen sijaan. Samalla tallikaveri Lando Norris karkasi jo 24 pisteen johtoon MM-sarjassa.
Jopa tilanteessa sijaiskärsijän rooliin jäänyt Leclerc puolusti kilpaveljeään Piastria, sillä Ferrari-tähden mielestä osuma oli enemmänkin Antonellin vika.
– Oscar oli optimistinen, mutta Kimi tiesi sen. Kimi tiesi hänen olevan sisäpuolella, mutta ajoi mutkan läpi kuin Oscar ei olisi koskaan ollutkaan siellä. Oscar oli optimistinen, mutta tämä olisi pystytty välttämään, jakoi Leclerc näkemyksensä tilanteesta.
Piastrikaan ei luonnollisesti ymmärtänyt tuomariston tuomiota, sillä hänenkin mielestä Antonelli oli syypää osumaan.
– Ihan sama mistä kulmasta sitä katsoo, niin en tiedä mihin minun olisi pitänyt mennä. Ymmärtäisin sitten, jos olisin aliohjautunut selkeästi Kimiä päin missaten apexin ja sitten osunut häneen. Mutta olin niin vasemmalla kuin pystyin, niin siksi tämä tuntuu ankaralta, summasi Piastri.
Aikasakon lisäksi Piastri sai kaksi rangaistuspistettä tililleen. Antonelli oli lopulta kisan kakkonen, joten nuori italialainen nappasi samalla lyhyen F1-uransa parhaan sijoituksen.
LUE LISÄÄ
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Viron MM-ralli 2026: Tulokset
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu