Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
McLarenin Lando Norris ajoi vakuuttavaan voittoon Brasilian osakilpailussa. Britin viikonloppu oli murskaava. Norris oli ensimmäinen kilpailussa, sprintissä sekä molemmissa aika-ajoissa. Kilpailussa MM-kärkinimellä ei löytynyt haastajaa.
Norrisin ylivoimasta huolimatta päivän kuljettaja -titteli menee Red Bullin Max Verstappenille. Uran yhden surkeimman aika-ajon jälkeen varikolta aloittanut hollantilainen kampesi itsensä palkintokorokkeelle. Verstappen oli vain muutaman kymmenyksen toisesta sijasta, mutta uransa parhaan sijoituksen saavuttanut Mercedes-tulokas Kimi Antonelli piti pintansa.
Oscar Piastrin kausi on muuttumassa pannukakuksi. Neljännestä ruudusta lähtenyt aussi kolaroi itselleen yltiöpositiivisella syöksyllä uusintalähdössä 10 sekunnin aikarangaistuksen. Mies valahti lopulta viidenneksi, eikä onnistunut ohittamaan jarruongelmista kärsivää George Russellia.
Haasin Ollie Bearman jatkoi mainioita otteitaan ollessaan peräti kuudes. Nuoren britin takana nähtiin huimaa taistelua, kun peräti viisi kuljettajaa ajoivat viimeisistä pistesijoista reilun sekunnin sisällä toisistaan. Lopulta pistesijoille ylsivät Liam Lawson, Isack Hadjar, Nico Hülkenberg ja Pierre Gasly.
Ferrarin Brasilian GP oli katastrofaalinen. Tallin pistehaaveet kestivät vain kaksi ajettua kierrosta. Ensimmäiseksi Lewis Hamilton kolaroi kahdesti avauskierroksella, joista jälkimmäinen aiheutti kovaa vahinkoa auton etusiipeen ja pohjaan. Autolla jatkettiin vielä reilut 30 kierrosta, mutta lopulta britin auto otettiin varikolle ja keskeytettiin.
Charles Leclerc oli sijaiskärsijä Piastrin aiheuttamassa kolarissa. Aussin syöksy jätti Leclercin kolmanneksi autoksi avausmutkan ulkoreunaan. Osuma oli väistämätön ja hajonnut ripustus päätti Leclercin kilpailun välittömästi. Turva-auto poislukien Ferrarit kolaroivat itsensä ulos kilpailusta kahdessa kierroksessa.
Kilpailussa keskeytti myös kotiyleisön suosikki Gabriel Bortoleto. Brassinuorukainen keskeytti avauskierroksen osumassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi