Lewis Hamilton lopettamassa uransa? ”Odotan vain tämän kaiken loppumista”
Lewis Hamiltonin pitkä ura F1-sarjassa on ottanut vaikean käänteen kahden edelliskauden aikana. Britti jätti menestyksensä kulmakivitalli Mercedeksen viime kauden päätteeksi, matkaten italiaan legendaarisen Ferrari-tallin riveihin. Tavoite oli selkeä, voittaa ennätyksiä rikkova kahdeksa maailmanmestaruus.
Kausi ei ole kuitenkaan sujunut tallin tai Hamiltonin odottamalla tavalla. Sprintissä nähdyistä valopilkuista huolimatta Hamiltonin kausi on ollut suuri pettymys. Mies ei ole voittanut yhtäkään osakilpailua tällä kaudella. Brittiä ei olla nähty edes palkintokorokkeella.
Las Vegasin aika-ajot olivat surkean kauden pohja. Hamilton oli ensimmäinen Ferrari-kuski, joka jäi viimeiseen lähtöruutuun sitten kauden 2009.
Sunnuntain kilpailussa Hamilton onnistui nousemaan ruutulipun ohittaessa 10, joka muuttui McLaren-tuplahylsyn ansiosta kahdeksanneksi. Tästä huolimatta britti oli nyrpeänä kilpailun jälkeisissä haastatteluissa.
Hamilton myöntää, ettei hän nauti ajamisesta lainkaan tällä hetkellä. Seitsenkertainen maailmanmestari ei näe valoa tunnelin päässä edes uuden F1-aikakauden alkaessa ensi kaudella.
– Oloni on kauhea. Tämä on ollut surkein kauteni F1-sarjassa, Hamilton aloitti Sky Sportsille.
– Tämä on surkea tulos, emme saa tästä mitään positiivista vaikka kuinka yritämme.
– Odotan vain tämän kaiken loppumista. En odota innolla ensi kautta. Ajoni oli surkeaa, pisteillä ei tänään ollut väliä. Olen vain todella huono. En tiedä mitä Ferrari hyötyy minusta. Olen yrittänyt kaikkea ja mikään ei toimi, olen silti hidas.
Hamiltonin sopimus kattaa Ferrarilla ensi kauden.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!