Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
Brasilian GP:n aika-ajot on saatu päätökseen. Paalupaikan nappasi McLarenin Lando Norris. Sprinttivoittaja oli lopulta reilu kymmenyksen loistavaa viikonloppua jatkavaa Kimi Antonellia nopeampi. Nuori italialainen saa uuden mahdollisuuden haastaa brittiä startissa.
Kolmanteen lähtöruutuun ajoi Charles Leclerc. Monacolainen päihitti Oscar Piastrin, jonka MM-haaveet ovat lipumassa sormien välistä. Sprintissä kolaroinut aussikuski jäi jälleen kärkikolmikon ulkopuolelle, tällä kertaa neljänteen ruutuun.
RB:n tulokaskuski Isaac Hadjar oli viides, kun medium-seoksella yrittänyt George Russell ei saanut toivomaansa vauhtia viimeisessä osiossa. Molemmat Racing Bulls -autot nähdään kärkikymmenikössä Liam Lawsonin kammetessa itsensä seitsemänneksi.
Kärkikymmenikön täydensivät Ollie Bearman, Pierre Gasly sekä Nico Hülkenberg. Lähtöruutu on saksalaiselle kauden paras.
Tarinaksi muodostui kuitenkin Lewis Hamiltonin sekä Max Verstappenin suoritukset. Mestaruudesta taisteleva hollantilainen kärsi historiallisen huonosta aika-ajosta, jääden vasta ruutuun 16. Seitsenkertainen mestari Hamilton puolestaan ei saanut autoaan kärkikymmenikköön, vai jäi lopulta vasta ruutuun 13.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen