Sotkeeko sade lähtöjärjestyksen Bakussa? Näistä asetelmista lähdetään aika-ajoihin
Azerbaidžanin GP:n kolmannet harjoitukset on ajettu ja kärkiajan Bakun vauhdikkaalla katuradalla tykitti perjantaina autonsa tuhonnut Lando Norris.
Tiimit ja kuskit keskittyivät pääasiassa pehmeimpään rengasseokseen koko päätösharjoitusten ajan. Kierrosajat olivat perjantain tapaan alkuun todella vaisuja radan likaisuuden vuoksi.
Bakulle tyypillisiä seinäkosketuksia nähtiin jälleen useita, mutta tällä kertaa isommilta osumilta vältyttiin. Kuskeja kiusasi myös voimakkaat tuulenpuuskat, eikä iltapäivän aika-ajoihin ole poissuljettu sateen mahdollisuutta. Taivas alkoi harjoitusten loppupuolella tummenemaan runsaasti.
LUE MYÖS: Ferrarit huippuvauhdissa Bakussa – Lando Norris tuhosi autonsa
Kärkiajan ajanut Norris oli kaksi kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt Max Verstappen. Kolmas oli Norrisin tallikaveri Oscar Piastri ja neljäs perjantaina vahvasti esiintynyt Lewis Hamilton. Koko kärkinelikko mahtui hieman yli kahden kymmenyksen sisään, eikä aika-ajoihin ole selkeää ennakkosuosikkia tarjolla.
Toki Ferrari oli perjantaina vahva ja päätöstreeni oli tasapainoinen suoritus italialaistallilta. Charles Leclerc oli kuitenkin vasta tuloslistan 10:s, kun monacolaisen viimeinen yritys meni pieleen. Leclerc yrittää napata viidennen paalupaikan putkeen Bakussa.
Seuraavaksi ohjelmassa on aika-ajot ja sunnuntain kisan lähtöruudut ratkotaan kello 15:00 Suomen aikaa alkaen. Päätöstreenin tuloslista alla.
Azerbaidzanin GP:n 3. harjoitukset
- Lando Norris, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull +0,222
- Oscar Piastri, McLaren +0,254
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,276
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,653
- George Russell, Mercedes +0,741
- Alex Albon, Williams +0,760
- Oliver Bearman, Haas +0,762
- Liam Lawson, RB +0,923
- Charles Leclerc, Ferrari +0,986
- Isack Hadjar, RB
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Carlos Sainz, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Franco Colapinto, Alpine
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Esteban Ocon, Haas
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Pierre Gasly, Alpine
- Lance Stroll, Aston Martin
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan