Ferrarilla kadutaan Lewis Hamiltonin pestaamista
Ferrarin F1-tallissa osa katuu jo Lewis Hamiltonin kiinnittämistä Carlos Sainzin tilalle, uskoo entinen Haas-pomo Günther Steiner.
Seitsenkertaisen mestarin debyyttikautta Maranellon punaisissa on jäljellä enää seitsemän kisan verran, eikä brittiä olla nähty vielä kertaakaan palkintopallilla. Vastaavasti tallikaveri Charles Leclerc on hinannut italialaistallin tekeleen jo viidesti podiumille.
Sainz joutui siirtymään Ferrarilta Williamsille ja espanjalainen näpäytti ex-tiimiään herkullisesti ajamalla edellisessä kisassa Bakussa kolmanneksi. Samalla Ferrarit löytyivät vasta sijoilta kahdeksan ja yhdeksän. Ferrarin autolla ei olla taisteltu voitoista tällä kaudella, mutta siitä huolimatta Hamiltonin suoritustaso on ollut huolestuttavan heikko. Steinerin mukaan Ferrarilla osa henkilökunnasta harmittelee Sainzin lähtöä.
– Mielestäni jotkut ihmiset katuvat sitä, tuumaa Steiner The Red Flags Podcastissa.
– Toki tiimin johto ei voi tuntea sellaista, koska se tarkoittaisi heidän myöntävän epäonnistuneensa.
– Kunnioitan Lewisia, mutta onko hänen talliin ja sen ympärille luotu levottomuus investoinnin arvoinen? Ehkä ei. Myös rahaa ajatellen olen varma, että se on Lewisin osalta paljon enemmän kuin Carloksen kanssa, punnitsi Steiner Hamiltonin ja Ferrarin tilannetta.
Sainz ehti viiden Ferrari-kautensa aikana haalia neljä voittoa ja 26 palkintosijaa tarjoten usein erittäin varteenotettavan mittarin tallikaveri Leclercille.
F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Singaporessa.
LUE LISÄÄ
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa