Esapekka Lappi mestari – kertoi paljastuksen jatkostaan
RTE-Motorsport -tiimin Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen ajoivat lauantai-iltana Seinäjoen SM-rallin voittoon. Se sinetöi heille SM1-luokan Suomen mestaruuden.
Lappi voitti mestaruuden SM1-luokassa nyt toisen kerran. Ensimmäisen mestaruutensa hän saavutti 2012 Ford Fiesta S2000:lla.
Viime vuodet Lappi on ajanut rallin MM-sarjassa. Sieltä töitä ei hänelle löytynyt täksi kaudeksi.
SM-sarjassa Lappi on löytänyt ilon ajamiseen uudelleen.
– Olen nauttinut rallista tänä vuonna enemmän kuin moneen vuoteen, joten kyllä me tehdään töitä, että päästään ensi vuonnakin viivalle. Ehdottomasti haluaisin jatkaa jonkinlaisena vauhtimittarina nuoremmille, Katsotaan vielä kuitenkin mitä Enni sanoo, Lappi totesi SM-sarjan tiedotteessa.
Lappi on kerännyt tällä kaudella 159 pistettä. Rautio Motorsportin suojatti Tuukka Kauppinen sijoittui toiseksi. Hänelle pisteitä kertyi 114.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon