Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia
McLarenin Lando Norris juhlii Monacon GP:n voittoa. Voitto on paalulta lähteneelle britille uran kuudes sekä kauden toinen.
Pakollisesta kahdesta varikkokäynnistä johtuen startissa nähtiin mukavaa vaihtelua rengaskovuuksissa. Lähtö oli todella siisti ja hetken näytti jo siltä, että osumilta vältyttiin. Kimi Antonelli ja Gabriel Bortoleto ottivat kuitenkin kovaa yhteen ennen tunnelia ja brassitulokas ajautui rengasvalliin. Bortoleto onnistui pakittamaan vallista pois ja vain etusiipi jäi matkan varrelle.
Virtuaalinen turva-auto avasi mahdollisuuden tehdä ensimmäisen varikkokäynnin ja osa käytti tämän hyväkseen kärkiautojen jäädessä radalle.
Kahdeksannella kierroksella Pierre Gasly täräytti Yuki Tsunodan oikeaan takakulmaan tunnelin jälkeisessä jarrutuksessa. Lopputulemana ranskalaisen auton vasen etukulma meni säpäleiksi ja keskeytys oli edessä. Gasly sai nilkutettua autonsa takaisin varikolle ja levitteli hiilikuitua ympäri rataa. Ihme kyllä turva-autoa ei laitettu radalle.
Racing Bulls pelasi härskiä, mutta sallittua peliä taktisesti. Kierroksella 20 Isack Hadjar oli jo tehnyt molemmat pysähdyksensä, kun Liam Lawson laitettiin tarkoituksella täydeksi tulpaksi muille. Lawson ajoi sekuntitolkulla hitaammin kuin pääsisi ja ohittamisen ollessa mahdotonta ei takana tulevat voineet kuin purnata. Se avasi Hadjarille mahdollisuuden hoitaa pysähdyksensä alta pois ja pääsi laittamaan kovat pyörät alle sekä sai puhtaan radan eteensä. Ranskalaistulokas painelikin tästä loppuun saakka ja saavutti uransa parhaan sijoituksen.
Kärkipäässä Max Verstappen oli ainoa, jonka kohdalla ensimmäistä stoppia venytettiin pidempään. Hollantilainen tuli ensimmäisen kerran sisään vasta kierroksella 28.
Kierroksella 38 Fernando Alonso joutui jättämään leikin kesken kuudennelta sijalta teknisen vian seurauksena. Espanjalaiskonkari veti auton fiksuun paikkaan parkkiin, joten turva-autolta vältyttiin tälläkin kertaa. Alonson pisteetön kausi jatkuu täten edelleen.
George Russell koetteli F1-sääntökirjaa ja ohitti Alex Albonin tarkoituksella tunnelin jälkeisen shikaanin oikaisemalla. Brittiä kehotettiin päästämään Albon takaisin edelle, mutta Russellin mukaan hän ottaa mielummin viiden sekunnin rangaistuksen koittaessaan ajaa karkuun. Tuomaristo ei kuitenkaan katsonut läpi sormien, sillä yleensä näistä saa viiden sekunnin aikasakon. Nyt lätkäistiin suoraan varikon läpiajorangaistus.
Kärjen tehtyä toiset stoppinsa Red Bull pelasi jälleen Verstappenin kohdalla erilailla. Hollantilainen jätettiin kärkeen toivomaan turva-autoa tai jopa punaisia lippuja. Jälkimmäisessä tilanteessa hän pysyisi kärjessä ja saisi vaihtaa renkaat samalla toistamiseen. Samaan syssyyn Norris ja Charles Leclerc ajoivat Verstappenin kiinni.
Hallitseva mestari ajoi tarkoituksella hiljempaa, jotta Norris ja Leclerc alkaisivat nahistelemaan. Leclerc antoikin kovaa painetta Mclaren-kuskille. Samalla Piastri ajoi neljäntenä edellä ajavat kiinni ja tuli kärkkymään omia mahdollisuuksiaan, mutta ohittaminen oli käytännössä mahdotonta ilman toisen virhettä.
Verstappen tuli lopulta vasta toiseksi viimeisellä kierroksella tekemään toisen pakollisen stoppinsa ja putosi takaisin omalle paikalleen neljänneksi.
Norrisille jäi yksi kierros vielä lisää pitää päänsä kylmänä ja pitää Leclerc sekä Piastri takanaan. Brittikuski onnistui tässä ja kavensi Piastrin MM-johdon enää vain kolmeen pisteeseen. Kärkinelikko tuli samoilla sijoilla maaliin, mistä lähtikin. Kilpailu ei klassikoksi muodostunut vaikka lisäpysähdyksillä väriä yritettiinkin lisätä.
Viidenneksi kurvaili Lewis Hamilton, joka onnistui pari pykälää nousemaan. Kuudes oli taktiikassa onnistunut Hadjar, seitsemäs Esteban Ocon, kahdeksas toinen RB-kuski Lawson ja Williamsit täyttivät loput pistesijat.
F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Espanjan Barcelonassa. Monacon GP:n alustavat lopputulokset alla.
Monacon GP
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Isack Hadjar, RB
- Esteban Ocon, Haas
- Liam Lawson, RB
- Alex Albon, Williams
- Carlos Sainz, Williams
- George Russell, Mercedes
- Oliver Bearman, Haas
- Franco Colapinto, Alpine
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Lance Stroll, Aston Martin
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Kimi Antonelli, Mercedes
Keskeyttäneet: Fernando Alonso ja Pierre Gasly
LUE LISÄÄ
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
