Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
Aston Martinin Lance Strollin Monacon GP -viikonloppu ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.
Kanadalainen avasi pelin väärällä jalalla jo perjantaina, kun hän nukahti itselleen yhden lähtöruudun rangaistuksen peipattuaan Charles Leclercin avausharjoituksissa.
Lauantain aika-ajoissa kanadalainen sijoittui toiseksi viimeiseksi, jonka lisäksi hän oli muiden tiellä jälleen. Tällä kertaa Pierre Gasly joutui tekemään rajun väistöliikkeen, kun Stroll ajelehti hänen eteensä tunnelin jälkeisessä jarrutuksessa.
Strollia informoitiin takaa tulevasta ranskalaisesta, mutta hän erehtyi luulemaan Lewis Hamiltonia Gaslyksi. Tuomaristolle selitys ei kuitenkaan kelvannut, vaan hänelle lätkäistiin kolmen lähtöruudun rangaistus.
Strollin lähtöpaikka ei silti muutu, sillä aiemmin Oliver Bearman sai kymmenen lähtöruudun rangaistuksen rikkomuksesta punaisten lippujen aikana.
LUE MYÖS: Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
LUE LISÄÄ
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa