Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
Suomalaiskuljettaja Kalle Rovanperä lähtee Kanarian MM-rallin viimeiseen ajopäivään ylivoimaisesta johtoasemasta.
Kaksinkertainen maailmanmestari paahtoi kilpailun ensimmäiselle 12:lle erikoiskokeelle pohjat, joka riitti kirjoittamaan uutta MM-rallihistoriaa. Rovanperä jakaa nyt ranskalaislegenda Sébastien Loebin kanssa tilaston, jossa kilpailun alusta asti paahdetaan 12 peräkkäistä pohja-aikaa.
Rovanperä ei aivan saanut napattua statistiikkaa omiin nimiinsä, kun Elfyn Evans oli päivän päättäneellä yleisöpyörityksellä 0,6 sekuntia nopeampi. Rovanperä on liekehtinyt vastaavalla tavalla aiemminkin, kun Virossa 2023 Toyota-tähti lasketteli 13 peräkkäistä pohjaa, mutta silloin putki käynnistyi vasta lauantaina.
– Tosi hieno päivä. Koitetaan jatkaa samalla tavalla huomenna, tiivisti Rovanperä mahtisuorituksensa lyhyesti.
Sébastien Ogier jatkaa kilpailussa toisena ja vanha mestari on jäänyt suomalaisesta jo 45 sekuntia. Evans on kolmantena ja Takamoto Katsuta täyttää Toyotan hallinnoiman neljän kärjen.
Kanarian rallin päivään mahtui suomalaisittain ikävämpiäkin tapahtumia, kun Sami Pajari joutui keskeyttämään lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Pajari oli tukevasti neljännellä sijalla täydentämässä Toyotan viitoisjohtoa, mutta raju osuma kaiteeseen päätti ajohommat ennenaikaisesti.
Pajarin virhe nosti takana köröttelevät Hyundai-kuskit pykälällä ylöspäin. Adrien Fourmaux on nyt viidentenä, Thierry Neuville kuudentena ja Ott Tänak seitsemäntenä. Hyundailla ei ole ollut mitään asiaa Toyotan vauhtiin Kanariansaarten asvalttiteillä.
Kilpailussa ajetaan rallin päätöspäivänä vielä viisi erikoiskoetta.
Kanarian MM-rallin tilanne, EK 13/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Sébastien Ogier, Toyota +45,2
- Elfyn Evans, Toyota +1:08,1
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:43,9
- Adrien Fourmaux, Hyundai +2:09,6
- Thierry Neuville, Hyundai +2:15,2
- Ott Tänak, Hyundai +2:37,3
- Yohan Rossel, Citroën (WRC2) +5:45,9
- Alejandro Cachon, Toyota (WRC2) +6:04,7
- Joshua McErlean, M-Sport Ford +6:12,3
LUE LISÄÄ
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki