Järjestäjät pettivät lupauksensa – Japanin GP:n viimeisetkin harjoitukset pilalle
Japanin GP:n kolmannet vapaat harjoitukset on ajettu ja kärkiajan aika-ajoihin valmistavaan sessioon ajoi MM-kärki Lando Norris.
Kisaviikonloppu on ollut harjoitusten osalta rikkonainen, sillä punaisia lippuja on heiluteltu runsaasti. Keskeytyksiltä ei säästytty tälläkään kertaa, kun sessio keskeytettiin heti ensimmäisten minuuttien aikana. Syynä tähän oli jo perjantaina nähdyt nurmikkopalot Suzukan rata-alueella, eikä järjestäjät selkeästikään ryhtyneet riittäviin toimiin näitä estääkseen, vaikka niin lupasivatkin. Ajoaikaa tuhraantui jälleen hieman yli kymmenen minuuttia hukkaan.
Päätösharjoitus oli tärkeä etenkin Alpine-tulokas Jack Doohanille, joka ei ajanut ensimmäisessä harjoituksessa ollenkaan. Sen lisäksi toinen treeni jäi kesken liian aikaisin rajun ulosajon myötä. Suzukan legendaarinen moottorirata osoitti haastavuutensa tälläkin kertaa, kun pieniä lipsahduksia nähtiin siellä sun täällä, mutta onneksi ilman suurempaa draamaa.
Pidempien vetojen jälkeen keskikovalla odotettiin innolla ensimaistiaisia tallien todellisesta suorituskyvystä aika-ajojen alla, mutta kuusi minuuttia ennen loppua punaisia heiluteltiin taas ja syy oli tuttu. Nurmikko syttyi jälleen kerran roihuamaan, eikä täten viimeisiä nopeita ehditty ajamaan.
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen ei ollut tyytyväinen ajokkinsa käytökseen, eikä energiajuomatalli vaikuta hätyyttelevän tälläkään kertaa kärkiruutuja.
– Auto aliohjaa ja jotenkin samalla myös yliohjaa, oli nelinkertaisen mestarin palaute kilpuristaan.
Red Bullin ykköstiimiin nostettu Yuki Tsunoda jäi tallikaveri Verstappenista päätöstreenissä kolmisen kymmenystä, mutta japanilainen ei ehtinyt lopussa ajaa täysin vertailukelpoista kierrosta tallikaveriinsa nähden.
Aika-ajot käynnistyvät kello 09:00 Suomen aikaa. Kolmannen harjoituksen tuloslista alla.
Japanin GP:n 3. harjoitukset
- Lando Norris, McLaren
- Oscar Piastri, McLaren +0,026
- George Russell, Mercedes +0,112
- Charles Leclerc, Ferrari +0,449
- Max Verstappen, Red Bull +0,532
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,559
- Alexander Albon, Williams +0,598
- Pierre Gasly, Alpine +0,638
- Yuki Tsunoda, Red Bull +0,820
- Isack Hadjar, RB +0,821
- Carlos Sainz, Williams
- Liam Lawson, RB
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Jack Doohan, Alpine
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Oliver Bearman, Haas
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
- Lance Stroll, Aston Martin
- Nico Hülkenberg, Sauber
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan