Lando Norris valtasi paalupaikan Hollannissa – aika-ajot tarjosivat yllätyksiä
Hollannin GP:n aika-ajot on ajettu ja parhaan lähtöpaikan sunnuntain osakilpailuun nappasi McLaren-tähti Lando Norris. Näin aika-ajot etenivät Zandvoortissa.
Q1
Aika-ajot tarjosivat viimeisestä harjoitusjaksosta poiketen mainiot olosuhteet ja rata oli täysin kuivunut ensimmäisen aika-ajosession alkaessa.
Kilpurinsa ennen aika-ajoja tuhonnut Logan Sargeant ei odotetusti päässyt osallistumaan ollenkaan, joten amerikkalaiskuski starttaa sunnuntain kilpailuun pakan perältä.
Erot olivat alusta alkaen Zandvoortin radalle tyypilliseen tapaan todella pieniä. Läpi viikonlopun jatkuneiden hankalien olosuhteiden johdosta monilla oli runsaasti vaikeuksia auton käytöksen kanssa.
Aika-ajojen avausosio saatiin vietyä ongelmitta läpi, eikä suurempia yllätyksiäkään nähty vielä tuloslistalla. Putoajien rooliin joutuivat molemmat Sauberit ja Valtteri Bottaksen ainoa ilon aihe oli tallikaveri Zhou Guanyun pätkiminen suurella erolla ja alustava lähtöruutu on 18:s. Sauberien lisäksi avausosioon jäivät Esteban Ocon sekä Daniel Ricciardo. Q1:n nopeimman ajan kellotti Red Bullin Sergio Perez.
Q2
Toisen osion alkaessa sateen mahdollisuus leijui ilmassa ja taivaalle kertyi jälleen tummia pilviä. Molemmat McLarenit kävivät täräyttämässä alkuun vahvat ajat tauluun, eivätkä he lähteneet enää uudestaan radalle, sillä yhdet vedot riittivät brittitallille kärkisijoihin Norrisin ollessa nopein.
Taaempana käytiin kovaa taistoa viimeisistä paikoista viimeiseen osioon. Pari yllätystä saatiin, kun Ferrari-tallin Carlos Sainz sekä Mercedeksen Lewis Hamilton karsiutuivat. Tasaisuudesta kertoo omaa kieltään se, että Hamilton jäi kärkiajasta vain noin neljä kymmenystä, mutta oli silti vasta 12:s. Heidän lisäksi toiseen osioon jäivät Yuki Tsunoda, Nico Hülkenberg sekä Kevin Magnussen.
Q3
McLarenit aloittivat viimeisenkin osion väkevästi ja Norris sekä Oscar Piastri olivat nopeimmat kuljettajat ensimmäisten vetojen jälkeen.
MM-kärki Max Verstappen onnistui murtamaan McLaren-rintaman viimeisellä vedollaan ja nappasi kakkosruudun. Eroa Norrisiin kertyi kuitenkin hurjat kolme ja puoli kymmenystä. Viimeinen osio ei tarjonnut suurempia ihmeitä, mutta päivän yksi pirteimmistä suorittajista oli Williamsin Alex Albon, joka nappasi kahdeksannen lähtöruudun.
Hollannin GP käynnistyy sunnuntaina kello 16:00. Alustava lähtöjärjestys alla.
Hollannin GP:n alustava lähtöjärjestys
- Lando Norris, McLaren
- Max Verstappen, Red Bull
- Oscar Piastri, McLaren
- George Russell, Mercedes
- Sergio Perez, Red Bull
- Charles Leclerc, Ferrari
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Alex Albon, Williams
- Lance Stroll, Aston Martin
- Pierre Gasly, Alpine
- Carlos Sainz, Ferrari
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Yuki Tsunoda, RB
- Nico Hülkenberg, Haas
- Kevin Magnussen, Haas
- Daniel Ricciardo, RB
- Esteban Ocon, Alpine
- Valtteri Bottas, Sauber
- Zhou Guanyu, Sauber
- Logan Sargeant, Williams (ei aikaa)
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta