Mestaruustaisto tiivistyi Ruotsissa – tässä rallin MM-sarjan pistetilanne
Ruotsin MM-ralli oli tapahtumaa täynnä ja lopulta voittajaksi kaasutteli Hyundain keikkakuski Esapekka Lappi.
Täyden kauden ajavista kuljettajista todennäköisimmin mestaruudesta ajaa tällä kaudella Hyundain Thierry Neuville sekä Toyotan Elfyn Evans, joka onnistui Ruotsissa kutistamaan belgialaisen pistejohtoa.
Evans keräsi Ruotsista yhteensä 24 pistettä Neuvillen saalistaessa 18, joten kaksikon ero pistetaulukossa on enää kolme MM-pistettä.
Jos upotus ei näy, näet sen tästä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Uuden pistesysteemin myötä lajia vähemmän seuraajille riittääkin ihmeteltävää, sillä vaikka Lappi voitti Ruotsin MM-rallin kokonaiskilpailun, sai suomalainen silti kilpailusta toiseksi eniten pisteitä. Tilastoihin merkattiin kuitenkin Lapille ensimmäinen osakilpailuvoitto sitten Jyväskylän MM-rallin 2017.
PISTEJÄRJESTELMÄSTÄ VOIT LUKEA TARKEMMIN TÄÄLTÄ
Kolmantena kuljettajien pisteissä komeilee yllätysnimenä M-Sportin Adrien Fourmaux, joka saalisti uransa ensimmäisen palkintosijoituksen Ruotsissa. Tallien puolella mestaruustaisto ei voisi jännittävämpi tällä hetkellä olla, kun Hyundai sekä Toyota ovat kahden kilpailun jälkeen tasapisteissä.
Kuljettajien- ja valmistajien päivitetyn MM-pistetaulukon näet kokonaisuudessaan tästä.
LUE LISÄÄ
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
