Esapekka Lappi Ruotsin kuningas! Suomalainen liikuttui: ”Metsästänyt tätä jonkin aikaa”
Ruotsin tapahtumarikas MM-ralli on saatu päätökseen ja voittoa juhlii toista kertaa urallaan Suomen Esapekka Lappi.
Hyundain-keikkakuskina tällä kaudella kaasutteleva suomalainen otti rallin komentoonsa lauantaina, kun Takamoto Katsuta pölläytti Toyotansa syvälle lumipenkkaan. Myös Ott Tänakin sekä Kalle Rovanperän perjantaiset ulosajot helpottivat Lapin urakkaa. Lappi liikuttui selkeästi ylittäessään maaliviivan voittajana sitten Jyväskylän MM-rallin 2017.
– Tuntuu vi*un hyvältä. Olen metsästänyt tätä toista voittoa jo jonkin aikaa. Haluaisin sanoa miljoonia asioita, mutta täytyy sanoa isot kiitokset Cyrilille (tallipäällikkö), sanoi Lappi.
– Kiitokset myös perheelle ja terveisiä kotiin, kiitteli Ruotsin MM-rallin voittaja.
Rovanperän paluu tositoimiin lähti torstai-iltana sekä perjantai-aamuna liikkeelle odotetulla tavalla, kun suomalaismestari johti kilpailua kolme ensimmäistä pätkää. Kaikki näytti menevän täysin Rovanperän komennossa, kunnes EK4:llä lumipenkka kutsui ja suomalainen joutui keskeyttämään.
Rovanperä palasi lauantaina kilpailuun mukaan ajaakseen sunnuntaina sprinttikilpailun pisteistä sekä päätöspätkän lisäpisteistä. Power Stagelle maailmanmestari räppäsi nopeimman ajan ja viisi lisäpistettä. Sunnuntain sprinttikilpailussa Rovanperä oli Evansin jälkeen toinen.
– Iso pettymys tämä viikonloppu. Pahoittelut tiimille ja koitettiin (sunnuntaina) tuoda tiimille parhaat mahdolliset pisteet ja auttaa Elfyniä sen mitä pystytään, paketoi Rovanperä rallinsa.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperän keskeytyksen syy selvisi
Kärkikuskien epäonnistumiset takasivat juhlan aihetta M-Sportille, kun Adrien Fourmaux ajoi hienon rallin sijoittuen lauantaina toiseksi ja lopulta koko rallin kolmanneksi. Sunnuntain sprintissä Fourmaux oli viides. Palkintopallisijoitus on ranskalaiselle hänen uransa ensimmäinen. Perjantaina auraushommista ja autonsa ongelmista kärsinyt Thierry Neuville jäi neljänneksi ja sprintissä belgialainen oli kolmas ennen tallikaveri Tänakia.
Ruotsissa riitti suomalaisittain seurattavaa myös kakkosluokassa, kun lähtöviivalla oli useita suomalaisia. Oliver Solbergin vauhtiin ei kellään ollut asiaa, mutta Sami Pajari onnistui silti hienosti ja oli Rally2-luokan toinen.
MM-rallikausi jatkuu maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Kenian safarirallin merkeissä. Ruotsin rallin lopputulokset, sunnuntain sprinttikilpailun sekä power stagen tulokset alla.
LAUANTAIN TULOSLISTAN NÄET TÄSTÄ
Ruotsin MM-rallin kokonaiskilpailun lopputulokset
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai
- Elfyn Evans, Toyota
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford
- Thierry Neuville, Hyundai
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2)
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Toyota (WRC2)
- Georg Linnamäe, Toyota (WRC2)
- Roope Korhonen & Anssi Viinikka, Toyota (WRC2)
- Mikko Heikkilä & Kristian Temonen, Toyota (WRC2)
- Lauri Joona & Janni Hussi, Skoda (WRC2)
Sunnuntain sprinttikilpailun tulokset
- Elfyn Evans, Toyota (7p)
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota (6p)
- Thierry Neuville, Hyundai (5p)
- Ott Tänak, Hyundai (4p)
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford (3p)
- Takamoto Katsuta, Toyota (2p)
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai (1p)
Power Stage Top 5
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota (5p)
- Elfyn Evans, Toyota (4p)
- Thierry Neuville, Hyundai (3p)
- Ott Tänak, Hyundai (2p)
- Takamoto Katsuta, Toyota (1p)
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”