Monte Carlon MM-rallissa nähdään vain yksi suomalaiskuski – ”Uusi auto kiinnostaa”
Torstaina käynnistyvässä rallin MM-sarjan kauden 2024 avaavassa Monte Carlo -rallissa ainoana suomalaisautokuntana kilpailevat Sami Pajari ja Enni Mälkönen.
Samalla Toyota GR Yaris Rally2 tekee ensiesiintymisensä kilpailuolosuhteissa, joten nopeaksi tiedetyn autokunnan suorituksia suomalaisen Printsport Racingin ajattamana seurataan erityisen kiinnostuneina.
MM-sarjan klassikkokilpailu starttaa torstaina illansuussa Monacosta, mutta parista aiemmasta vuodesta poiketen kilpailun huoltoalue tekee paluun pohjoisempana sijaitsevaan Gapin kaupunkiin Ranskassa. Tällä kertaa näyttää kuitenkin että edes pohjoisempi sijainti ei toisi reitille vaihtelevan talvisia olosuhteita, vaan luvassa olisi kuivalla pinnalla ajettavaa asfalttirallia.
– Reitillä on ollut Monten standardein vähälumista ja lämmintä, ihan satunnaista jäätä vain parissa kohdassa oli nuotilla. Ennusteet povaavat lämmintä myös kisan ajaksi. Maanantaina saatiin aika rankkaa sadetta, joka torstain pätkille aiheutti jonkin verran mutaisia paikkoja, mutta ne ennättävät toki kuivuakin kisaan mennessä. Juhannuskeliä, eli vähälumista luvassa, lohkaisee Pajari kisasäästä tiedotteessa.
Viime vuoden kilpailu jäi väliin
Viime vuonna Pajarin autokunnalla kilpailu jäi väliin, kuljettajan sairastuttua nuotituksen jälkeen. Parin vuoden takaa muistoissa on WRC3-luokan voitto, joten kilpailusta on sekä hyviä että vähemmän mieluisia muistoja. Kilpailun toimintojen siirtyminen pohjoisemmaksi, on tuonut mukanaan muutoksia myös reittiin. Mukana on monille uusia osuuksia, mutta vanhoja tuttujakin löytyy ja osin ajosuunnaltaan käänneltynä. Pajarin autokunta ottaa uudet osuudet vastaan ilolla, mutta ei varsinaisesti näe sitä kuitenkaan suurena etuna.
– On mukavaa että on uusia pätkiä, ollaan ehkä piirun enemmän samalla viivalla sikäli kun viime vuonna jäi kisavauhdissa reitti kokematta. Kova porukka on kuitenkin vastassa, siellä on esimerkiksi Gryazin, joka on aina mennyt kovaa täällä, Rossel, Lefebre, Bouffier ovat kovia ranskalaisia ja Solberg tottakai myös aina kova luu, monia muitakin vielä lisäksi joten kovatasoinen kisa on tiedossa, pohtii suomalaispilotti.
Rallin MM-sarjan historiassa ei ole tavattoman paljon kisoja jolloin mukana olisi ollut vain yksi suomalaisautokunta, kenties vielä harvinaisempaa on, että se ainoakin edustus on WRC2-tasolla. Pääluokan puolella Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen olivat ainoat suomalaisedustajat Keniassa Safari-rallissa vuonna 2022.
– Ei sitä oikeastaan ole kukaan kauheasti nostanut ennalta esiin, että ollaan ainoa suomalaisautokunta kauden avauksessa. Uuden auton myötä kiinnostusta on ollut enemmänkin. Auton ensi-illan myötä haluttaisiin tietenkin tuoda auto kunnialla maaliin ehjästi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hissuttelemaan lähdetään, vaan pyritään ajamaan kyllä ihan kovaa. Pisteistä emme täällä aja, että sikäli paineettomasti voidaan ajaa, päättää Pajari.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki