Kova ratkaisu – Alfa Romeon ensi kaudesta mielenkiintoinen paljastus

Suomalaiskuski Valtteri Bottaksen edustama Alfa Romeo on päätynyt kovaan ratkaisuun autonsa osalta ensi kauteen liittyen.
Sveitsiläistallissa ollaan tultu siihen lopputulokseen, ettei nykyisestä konseptista saada enää merkittävää hyötyä irti, joten ensi kaudeksi he suunnittelevat alusta loppuun täysin uuden kilpurin. Bottaksen ja Zhou Guanyun kiidättämä C43-auto ei ole tuonut mairittelevia tuloksia ja autolla on saatu tällä kaudella kasaan vain 16 MM-pistettä.
Alfa Romeo on juuttunut lähtöruudukon peräpään puolelle taistelemaan silloin tällöin hajapisteistä ja tällä hetkellä talli löytyy valmistajien pistetaulukosta toiseksi viimeiseltä sijalta. Talli tunnetaan ensi kaudella jälleen Alfa Romeon sijasta Sauberina, ennen Audin mukaantuloa kaudella 2026. Talli on päättänyt rakentaa täysin uudella konseptilla toimivan kilpa-auton ensi kaudeksi. Hiljattain uudeksi tekniseksi johtajaksi palkattu James Key onkin jo rummuttanut tulevaisuutta ideoillaan.
– Hänen kokemuksensa ansiosta kävimme erittäin syvät analyysit jokaisesta osa-alueesta. Lopputulemana ensi kauden auto ei ole enää kehitysversio, koska nykyisessä konseptissa on joitakin rajoja tullut vastaan, joita ei pysty viemään enää pidemmälle, kertoo tallipäällikkö Alunni Bravi motorsportille.
– Meillä tulee olemaan täysin uusi auto jokaista osa-aluetta myöten. Ongelmat on helppo tunnistaa, mutta korjaaminen on toinen asia. Työskentelemme lujasti ja ryhmämme kasvaa koko ajan.
– Uusia nimityksiä on tulossa, jotka pystyvät tuomaan asioita jo ensi kauden autoon, mutta lopullinen vastaus tähänkin saadaan ensi vuonna Bahrainissa, sanoi Bravi.
Tallipäällikkö kertoo avoimesti nykyisen kilpurin ongelmista. Suorituskyky on heitellyt laidasta laitaan ja auto on ollut herkkä etenkin lämpötilojen ja rataolosuhteiden muuttuessa. Vauhdin ja tasaisuuden toivotaan löytyvän uuden konseptin myötä.
Kuluvaa F1-kautta on jäljellä enää kaksi osakilpailua, joista toiseksi viimeinen kaasutellaan tulevana viikonloppuna Las Vegasissa.
LUE MYÖS: Las Vegasissa erikoiset olosuhteet – Luvassa F1-historian kylmin osakilpailu?
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- Lewis Hamilton ja Max Verstappen päätyivät melkein tallikavereiksi – Red Bull -pomolta yllätyspaljastus tuoreista sopimusneuvotteluista