F1-selostajalta räväkkä ehdotus sprinttiformaatin muuttamiseksi
Sky Sportsilla F1-lähetyksiä selostava David Croft uudistaisi perusteellisesti kuninkuusluokkaan tuodun sprinttiformaatin jatkossa.
Croft irrottaisi sprinttikilpailut kokonaan erilliseksi kilpailusarjaksi, johon saisivat osallistua tallien ja kuljettajien niin halutessa myös varakuljettajia. Sprinteistä tulleita pisteitä ei lisättäisi mukaan sunnuntain pääkilpailusta saatuun pistepottiin.
– Konsepti on hyvä ja pidän siitä, mutta en pidä siitä, että se on osa koko mestaruussarjaa, sanoo Croft Sky F1 –podcastissa.
– Näkisin mieluusti kaksi erillistä sarjaa, jossa sprintit ajetaan mielummin jo perjantaina kuin lauantaina. Perjantaina voitaisiin ajaa sprintin aika-ajo ja perään ehkä 20 minuutin lämmittelyt ja sitten sprintti. Perjantai olisi siinä, pohtii Croft.
Croft haluaisi myös samalla poistaa Parc Ferme -säännön loppuviikonlopun ajaksi, jolloin lauantaina voitaisiin ajaa tuttuun tyyliin harjoitukset aamulla ja aika-ajot myöhemmin iltapäivällä. Sunnuntaina olisi myös normaalisti pääkilpailu.
Pitkän linjan F1-selostajalla olisi myös hatussaan idea, jolla varakuljettajille saataisiin testikilometrejä ja ennen kaikkea relevanttia kilpailukokemusta enemmän kuninkuusluokan kilpurin puikoissa.
– Jos kaikki kuskit eivät halua osallistua sprintteihin, olisi se täysin ok, sillä kaikilla on tarpeeksi varakuskeja, jotka siihen ryhtyisivät. Siinä olisi myös kaupallisesti merkittävä rako, joten pohtisin tosissani tuollaista systeemiä, pyöritteli Croft.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia