F1-paluuta kyttäävä Honda löytänyt uuden yhteistyökumppanin?
Kansainvälinen autoliitto FIA julkisti helmikuun alussa kuuden moottorivalmistajan rekisteröityneen kauden 2026 moottorisääntöjä varten.
Siinä missä Mercedes, Ferrari, Renault, Audi sekä Red Bull Powertrains olivat jo ennakkoon odotettuja tekijöitä, yllätti kuudes moottorivalmistaja Honda ilmoituksellaan pyrkiä sittenkin jälleen takaisin mukaan kuninkuusluokkaan.
Hondalle ei tosin jää hirveästi talleja vaihtoehdoiksi, sillä yllä mainitut viisi moottorivalmistajaa toimivat ja tulevat toimimaan omien tehdastiimiensä alla. F1-sarjaan jää näillä näkymin kaudeksi 2026 vain kolme asiakastallia, jotka ovat McLaren, Williams sekä Aston Martin, joista jokaisella on tätä nykyä takanaan Mercedeksen voimanlähteet.
Italian motorsport.com -sivuston mukaan japanilaisvalmistaja olisi näistä kolmesta tiimistä lähestynyt tosissaan Aston Martinia. Julkaisun mukaan suurella investoinnilla jatkuvasti projektiinsa rahaa syöttävä Lawrence Stroll olisi valmis nostamaan panoksia entisestään tuomalla Hondan yksinoikeudella moottorivalmistajakseen.
Aston Martin on saanut tällä kaudella laitteensa laulamaan ja nousukiidon esteenä saattaa olla heidän tiivis yhteistyö Mercedeksen kanssa. Aston Martinin moottori, vaihdelaatikko ja taka-akseli ovat käytännössä kokonaan Mersun käsialaa ja nälkä kasvaa syödessä. Aston Martin on tehnyt Mercedestä parempaa työtä muilla osa-alueilla, joten potentiaalia heillä on.
Kilpurin rakentaminen kokonaan itse sekä oma moottorivalmistaja lisännee Strollin silmissä tiimin mahdollisuuksia kavuta tulevaisuudessa kirkkaimpaan kärkeen saakka.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Suomen MM-rallissa hurjan ulosajon kokenut Sebastien Ogier paljasti loppukauden suunnitelmansa
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- ”Suomen MM-ralli on toinen kotirallini” – Takamoto Katsuta halusi tehdä saman kuin Kalle Rovanperä