F1-sarjassa käy hurja myllerrys – myös McLaren-pomo vaihtaa maisemaa
F1-sarjan johtoportaissa käy melkoinen kuhina tällä hetkellä.
Williams tiedotti maanantaina tallipäällikön sekä toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneen Jost Capiton jättävän tehtävänsä ja Ferrari puolestaan tiistaina palkanneensa Frederic Vasseurin uudeksi tallipäällikökseen.
Ovi käy samaan aikaan myös muualla, sillä McLarenin tallipäällikkö Andreas Seidl jättää pestinsä brittitallissa ja siirtyy Alfa Romeona tunnetun Sauberin leiriin toimitusjohtajan paikalle.
F1-sarjan virallisten nettisivujen mukaan Seidlin ensimmäinen tehtävä on löytää tiimiin uusi tallipäällikkö Vasseurin tilalle. Ympäristö on saksalaisinsinöörille tuttu, sillä hän on aiemmin urallaan työskennellyt useamman vuoden sveitsiläistallissa ratatoimien johtajana. Tämän jälkeen Seidl niitti menestystä WEC-sarjassa Porschen pomona kestävyyskisoissa.
– Hienoa liittyä Sauber-yhtymään tammikuusta alkaen. Tämä on tiimi, jolla on rikas historia F1:ssä ja tunnen organisaation hyvin työskenneltyäni sekä asuessani aikoinaan Hinwillissä neljä vuotta, fiilistelee Seidl.
Seidlin pestaamisessa lienee painoarvoa juurikin sillä, että hän oli mukana nostamassa Porschen kestävyysautoissa menestysten tielle. Hän on pätevä kaveri viemään tallia eteenpäin, etenkin Audin liittyessä matkaan kaudella 2026, jolloin Sauberista on tulossa Audin tehdastalli.
RaceFansin mukaan Seidlin tontin McLarenilla perii toiminnanjohtajana työskennellyt Andrea Stella.
LUE MYÖS: Vahvistus: Tässä on Ferrarin uusi tallipäällikkö – myös Valtteri Bottas saa uuden pomon
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki