Formula 1 -kauden kolmanneksi viimeinen kilpailu ajettiin Meksikossa sunnuntaina. Max Verstappen teki ennätyksen kaikkien aikojen eniten kilpailuja voittaneena kuljettajana, mutta radan ulkopuoliset tapahtumat heittivät varjon hollantilaisen ennätyksen päälle.

SuomiF1-sivusto listasi viikonlopun topit ja flopit.

FLOP3

Juuso Koivumäki: Ferrari. Alkukauden yllättäjä ja Red Bullin MM-haastaja uhkaa jäädä MM-sarjassa jo ”umpisurkeaa” kautta ajavan Mersunkin taakse. Jotain Maranellossa on tehty todella pahasti väärin suhteessa muihin kauden aikana.

Nooa Ruuth: Fernando Alonson tuuri. Espanjalaisen kilpuri jätti miehen jälleen tielle kesken kilpailun. Alonso on ajanut huiman kauden, mutta tämä ei heijastu pisteisiin lukuisien ongelmien takia. Foliohatut voidaan pitää piilossa, mutta onhan se nyt kummallista, kuinka paljon Alonso on saanut osakseen Alpinen teknisistä murheista.

Eetu Lehtonen: Valtteri Bottas. Aika-ajo oli mahtava suoritus ja suomalainen on vääntänyt vauhdikkaasti lauantaisin jo Mercedes-ajoista alkaen, mutta.. Se kilpailun ensimmäinen kierros menee pieleen joka kerta ja tälläkin kertaa se vaikutti koko kilpailun lopputulokseen. Suomalaisen suorituksesta jäi todella pehmeä maku suuhun. Aina jonkun ollessa takana, sieltä tultiin ohi välittömästi ja vaikutti siltä, ettei edes yritetty taistella. Ilman Fernando Alonson keskeytystä olisi valunut kokonaan pisteiltä ulos.

FLOP2

Juuso Koivumäki: Mercedes. Vaikka saksalaistallin vauhti oli erinomaista kauden koko tasoon verrattuna, niin tallilta nähtiin epätyypillinen virhe taktiikan kanssa. Jos Mercedes olisi laittanut Hamiltonille pehmeät renkaat kovien sijaan, brittikuski olisi voinut jopa voittaa kilpailun.

Nooa Ruuth: Haas. Loistava alkukausi on heitetty täysin hukkaan. Kevin Magnussen on ollut liian ailahteleva, eikä Mick Schumacher ole vielä tarpeeksi hyvä kuljettaja lauantaisin. Kilpailu itse oli hukkaanheittetty, eikä tallin nousu pistetaulukossa näytä enää todennäköiseltä.

Eetu Lehtonen: Ferrari. Alkukauden vauhdikkaasti laukkaavat orit tuntuvat kaukaiselta ajatukselta. Puhuttiin dominanssista, mutta Maranellon ylpeys on tippunut Red Bullin lähimmästä haastajasta jo ajamaan torjuntavoittoja ”puristettuja tetrapakkauksia” vastaan. Vielä on kaksi kilpailua jäljellä kurvailla terveisiä ja Mercedes lähestyy.

FLOP1

Juuso Koivumäki: Red Bull ja Max Verstappen. Ei suinkaan ratatapahtumien takia, vaan sen ulkopuolisen kiukkuilun takia. Red Bull ja Verstappen eivät suostuneet antamaan Sky Sportsille haastatteluita, kun kanavalla puhuttiin Verstappenin viime kauden mestaruudesta ”ryöstönä”. Lapsellista touhua.

Nooa Ruuth: Ferrari. Italialaistalli joutuu oikeasti tekemään töitä pitääkseen Mercedeksen takanaan MM-pisteissä. Meksiko oli kauden pohjanoteeraus vauhdillisesti ja talli saa kiittää onneaan, ettei tätä sukellusta nähty mestaruustaiston loppuhetkillä.

Eetu Lehtonen: Haas. Ajoittain vahvaa vauhtia kuluvalla kaudella esittänyt amerikkalaisporukka kävi Meksikossa vain osallistumassa. Kisavauhti oli surkeaa ja Haas-kuskit nähtiin parilta viime kaudelta tutuilla sijoituksilla pyörimässä.

TOP3

Juuso Koivumäki: Valtteri Bottas. Erinomainen aika-ajo suomalaiselta. Onnistui lyömään kiilaa TOP 6 -paikoille, mikä on todella kova suoritus. Kilpailu alkoi tuttuun tapaan heikohkosti, mutta taisteli pisteen, vaikka talli valitsikin väärän strategian.

Nooa Ruuth: Lewis Hamilton. Kokenut britti on vihdoin saanut tämän kauden Mercedeksestä kiinni. Alkukausi meni vaikeuksien keskellä, kun Hamiltonia käytettiin surkean kilpurin koekaniinina. Seitsenkertainen maailmanmestari on kuitenkin osoittanut viime kisoissa, että vauhtia piisaa vielä. Lisäksi miehen somekuitti Alonsolle oli mitä mainioin.

Eetu Lehtonen: Daniel Ricciardo. Osuma Yuki Tsunodan kanssa oli kömpelön näköinen tilanne, mutta hetken piti miettiä, olivatko McLaren-kaverukset vaihtaneet autoja keskenään. Australialaisen taktiikka antoi lopussa lisävauhtia, mutta Ricciardo itse korvasi aikasakkonsa mahtavalla ajolla ja nappasi käytännössä parhaat tarjolla olleet pisteet kolmen kärkitallin jälkeen. Harmi vain, että tällaiset tähdenlennot ovat olleet niin harvassa, että hymypoikaa tuskin ensi kaudella lähtöruudukossa nähdään.

TOP2

Juuso Koivumäki: Lewis Hamilton. Mercedes-kuski on palaamassa takaisin kärkitaistoon. Erinomainen viikonloppu ja täysin ansaittu kakkossija Hamiltonilta. Jos talli olisi valinnut paremman strategian, olisi seitsenkertainen maailmanmestari voitu nähdä jopa korkeimmalla korokkeella.

Nooa Ruuth: Daniel Ricciardo. Sunnuntai-iltana noin 22:50 näytti siltä, että Ricciardon ainoa tehtävä radalla on viedä jokainenkin penni McLarenin kassasta. Surkea aika-ajo, surkea ensimmäinen puolisko kilpailuun sekä aivan naurettava syöksy Yuki Tsunodan kylkeen. Rangaistuksen jälkeen McLarenin strategiatiimin avulla Ricciardo ajoi parhaan kilpailunsa yli vuoteen. Seitsemäs sija tuntui varmasti hyvältä koko tallissa.

Eetu Lehtonen: Lewis Hamilton. Seitsenkertainen mestari teki voitavansa ja kävi jo hieman haistelemassa voittotaistoa, mutta Mercedeksen paketti ei anna armoa. Maksimisuoritus brittikonkarilta, mutta ilman Max Verstappenin epäonnea ei tällä kaudella voittotili tule karttumaan.

TOP1

Juuso Koivumäki: Daniel Ricciardo. Ricciardolta varmaan paras kisa sitten viime kauden Italian GP:n. Erinomainen suoritus aussikuskilta kilpailun lopussa. Edes 10 sekunnin aikasakko ei pudottanut alaspäin selvästi seitsemännen sijan ottanutta Ricciardoa.

Nooa Ruuth: Max Verstappen. Käsittämätön kausi sai historiallista jatkoa Meksikossa. Red Bullin auto on hyvä, mutta hollantilainen tekee siitä pysäyttämättömän. Red Bullin tulee tehdä kaikkensa, jotta Verstappenin suorituksista otetaan kaikki irti tulevina vuosina, sillä yksikään kuljettaja ei mahda hollantilaiselle leijonalle tällä hetkellä mitään.

Eetu Lehtonen: Max Verstappen. Lentävän hollantilaisen dominanssi ei ota loppuakseen. Yhden kauden voittoennätyksen lisäksi Verstappen laittoi uusiksi jo Lewis Hamiltonin takoman yhden kauden piste-ennätyksen. Tätäkään en olisi näin nopeasti uskonut näkeväni.