Italiasta kantautuu hurjia huhuja – takavuosien Ferrari-nero ehdolla tallipäälliköksi
Ferrarin tallipäällikön pesti on jälleen kerran tuulinen paikka viime viikkoisten huhupuheiden myötä.
Tallin nykyisen pomon Mattia Binotton on huhuttu eroavan pestistään kuluvan vuoden loppuun mennessä ja hänen seuraajan roolissaan on viime aikaisten huhujen perustella vahvimmin kiinni Alfa Romeon tallipääällikkö Frederic Vasseur.
Ferrari aiemmin teilasi moiset puheet hölynpölynä ja nyt lisää bensaa liekkeihin heittää italialaislehti La Stampa. Julkaisun mukaan legendaarinen Ross Brawn olisi olisi ehdolla italialaistallin pomoksi.
68-vuotias Brawn oli yksi Ferrarin takavuosien menestysputken takuumiehistä hänen toimiessaan Ferrarin teknisenä johtajana, jolloin Michael Schumacher kaasutteli viisi maailmanmestaruutta peräjälkeen vuosina 2000-04.
Brawn tuli tunnetuksi etenkin taktisena velhona sekä Brawn GP:n satumaisen tarinan puuhamiehestä vuonna 2009, jolloin he kävivät pokkaamassa mestaruuden Honda-tallin raunioille rakennetulla kilpurillaan.
Brawn on juuri hiljattain siirtynyt syrjään F1-sarjan moottoriurheilujohtajan tehtävistä, joita hän hoiti vuodesta 2017 lähtien. Ferrari ei ole onnistunut saavuttamaan jättimenestystä vuosikausiin ja monesti syyttävä sormi on osoittanut tallin italialaista johtoporrasta kohden, joten Brawnin palkkaamisessa ainakin tältä osin tallipomopolitiikassa voisi olla muutoksen paikka.
Ferrarilla on viimeksi ollut ei-italialainen tallipäällikkö kaudella 2007, jolloin vuosikausia pestissään viihtynyt Jean Todt oli pomona Kimi Räikkösen voittaessa uransa ainoaksi jääneen maailmanmestaruutensa. Räikkönen on tätä nykyä edelleen myös Ferrarin viimeisin maailmanmestari.
LUE MYÖS: F1-kuskien ansiot julki – listauksessa uusi palkkakuningas
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos