Alpine-pomolta hurja paljastus: Oscar Piastri tiesi saavansa ajopaikan ennen virallista julkistusta – silloin oli eri ääni kellossa
Oscar Piastrin ympärillä pyörivä saaga on jatkunut jo muutaman viikon. Alpinen reservikuljettaja julkistettiin jo ranskalaistallin kuskiksi Fernando Alonson lähdettyä Aston Martinille. Sosiaaliseen mediaan julkistettu tiedote sai Piastrilta kuitenkin nopean vastauksen: hän ei aja ensi kaudella Alpinella.
Ranskalaistalli oli hyvin yllättynyt tästä. Piastri on raporttien mukaan solmimassa sopimusta McLarenin kanssa, mutta Alpine ei ole halukas päästämään huippulupaustaan ilman kiistaa.
Alpine-pomo Otmar Szafnauer paljastikin lauantaina, että Piastri tiesi saavansa ajopaikan Alpinelle ennen julkistusta. Szafnauer oli kertonut asiasta Piastrin ollessa tallin simulaattorissa. Silloin Piastrin tunnelmat olivat olleet erilaiset hänen tiedotteeseensa verrattuna.
– Hän hymyili ja oli todella kiitollinen meille. Teimme julkistuksen nopeasti sen jälkeen, Szafnauer kommentoi Autosportille.
– Kuulimme siitä, että hän ei aja meillä sosiaalisesta mediasta.
Piastrin tulevaisuus selviää maanantaina. Alpine uskoo, että heillä on oikeus pitää juniorikuljettajansa ensi kaudeksi.
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin