Sebastian Vettel nimeää kuskin oman korvaajaehdokkaansa – ”Minusta se olisi oikea ratkaisu”
Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel ilmoitti lopettavansa F1-uransa kauden päätteeksi. Tämä on luonnollisesti aloittanut huhumyllyn jäljelle jäävän Aston Martin -paikan ympärille.
Vettelillä on mielessä selvä kandidaatti brittitalliin hänen paikalleen. Saksalainen ehdotti torstaina, että toisen vuoden kuljettaja Mick Schumacher ottaisi tämän paikan ensi kaudella.
Vettel naurahti ja myönsi, että ehdotus ei ole objektiivinen. Kaksikko on kasvanut todella läheisiksi viimeisen kahden vuoden aikana. Vettel on toiminut Schumacherin mentorina tämän uran alkumetreillä.
– Minä puhuin Lawrencen (Stroll, omistaja) kanssa eilen, ja kerroin lopettavani, Vettel aloitti The Race -sivuston haastattelussa.
– Keskustelimme todella lyhyesti siitä, mikä olisi seuraava vaihe.
– Minulla on tietysti oma mielipiteeni. Minulla on todella suuri arvostus Mickiä kohtaan, mutta tiedän etten ole täysin objektiivinen. Olen todella läheinen hänen kanssaan.
– Silti, minusta hän on todella loistava kuljettaja ja nopea oppimaan.
Schumacherilla ei ole toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta ensi kaudelle. Heikon alkukauden jälkeen Schumacher on parantanut otteitaan viime kilpailuissa. Saksalainen avasi pistetilinsä F1-sarjassa Silvestonessa, ja sijoittui heti seuraavassa kilpailussa kuudenneksi.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä