Sunnuntaina Silverstonessa ajetun osakilpailun kuumin puheenaihe oli Alfa Romeon Zhou Guanyun jättionnettomuus.

Kiinalaiskuljettaja joutui täysin matkustajaksi, kun Pierre Gaslyn sekä George Russellin kontaktin myötä Russellin auto osui Zhoun oikeaan takakulmaan kiepsahtaen ylösalaisin. Pitkän ylösalaisen liukumisen jälkeen Zhoun Alfa Romeo pyöri hiekka-alueiden ja rengasvallien yli päätyen viimeiseen mahdolliseen turva-aitaan.

Zhoun onnettomuudella herkuteltiin tv-kuvissa sen jälkeen, kun nuorukaisen tilasta saatiin hyviä uutisia. Hurjia videoita kolarista ovat kuvanneet myös paikalla olleet fanit ja etenkin he, jotka olivat kyseisessä katsomossa, jonka eteen Zhoun Alfa Romeo paiskautui.

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt fanien taltiointeja tilanteesta ja esimerkiksi Tanya-nimisen fanin jakama pätkä on kerännyt jo yli kuusi miljoonaa katselukertaa. Tanya kertoi kokemuksestaan RaceFansille.

– Aitaa lähellä olleet ihmiset yrittivät huutaa Zhoulle kysyäkseen onko hän kunnossa, mutta hän ei pystynyt vastaamaan, kertoo Tanya.

LUE MYÖS: FIA:n turvallisuusstandardit keräävät kiitosta: ”Halo pelasti kaksi henkeä tänään”

Jotkut ihmiset tajusivat kilpurin pyörivän heittämällä heitä kohti ja lähtivät juoksemaan, mutta kaikkien onneksi kiinalaiskuskin kilpuri pysähtyi viimeiseen mahdolliseen turva-aitaan. Hurja kolari oletetusti järkytti osaa katsojista.

– Kaikki reagoivat siihen eri tavalla. Osa meni lähemmäs aitaa katsomaan ja jotkut olivat shokissa tai eivät pystyneet edes katsomaan lopputulemaa, jatkaa Tanya.

– Ratavirkailijat pyysivät heitä olemaan kuvaamatta pelastustoimia.

Pitkän odottelun jälkeen Zhou saatiin irrotettua vaikeaan paikkaan päätyneestä kilpuristaan ja sairaalassa tehtyjen tarkistusten jälkeen saatiin varmuus siitä, ettei kiinalainen onneksi kokenut juurikaan henkisiä vammoja kummempaa. Videon Tanyan kuvaamasta pätkä näet alta.

Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.

Vieläkin lähempää fanikuvaa jakoi suosittu F1-sivusto WTF1. Tiktok-käyttäjä ted_meagher98:n julkaisemalta videolta näkyy, kuinka Zhoun auto paiskautuu kirjaimellisesti heidän nenänsä eteen. Videon hurjasta tilanteesta näet alta.

Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.