F1-tallit hylkäsivät viime vuonna merkittävän sääntöviilauksen – päätöksellä kova hinta
F1-autojen pomppimisongelmat ovat olleet koko kuluvan kauden jatkuvasti puheenaiheena ja etenkin kuljettajien sekä tallien murheena.
Varsinkin Bakussa aihe on saanut vain lisää bensaa liekkeihin, sillä useimmilla talleilla ongelma on vain tuntunut korostuvan. Kuljettajat pelkäävät tosissaan fysiikkansa puolesta, eikä raju rynkytys tee kilpa-auton ajamisesta helppoa yli 300 kilometrin tuntivauhdeissa.
Muun muassa Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff paljasti, etteivät heidän fysiotkaan pysty enää auttamaan George Russellin sekä Lewis Hamiltonin saamia vaivoja F1-auton ajamisesta.
Motorsport.com -sivuston mukaan talleilla olisi välittömästi ratkaisu pomppimisongelmaan. Yksinkertaisesti ajokorkeutta nostamalla ongelmat saattaisivat kadota, mutta tämä tarkoittaisi merkittävää menetystä auton suorituskyvyssä.
F1-tallien kerrotaan puhuneen tilanteesta jo viime kauden puolella, kun uusia autoja tehdessä ongelmat nousivat ensimmäisiä kertoja esiin. Tallit tiesivät riskit auton pomppimisen osalta ja keskusteluja käytiin teknisistä viilauksista, joilla ongelma olisi poistettu.
Ehdotuksen uskotaan sisältäneen juurikin autojen ajokorkeuden nostamista, mutta tämä ei saanut tarvittavaa kannatusta talleilta. Siinä missä tuolloin tallit eivät olleet ehdotuksen kannalla, on se nostettu ainakin tosissaan jälleen pöydälle useiden kuljettajien ilmaistessa huolensa tilanteesta.
George Russellin kerrotaan kuljettajien yhdistyksen johtajana menneensä jo pyytämään Fiaa tutkimaan tilannetta tarkemmin. Britti on avoimesti huolissaan kilpaveljiensä puolesta, sillä rynkytys kovissa vauhdeissa ei ole järin turvallista.
– Mielestäni se on vain ajan kysymys, kun näemme ison onnettomuuden. Monet meistä pystyvät hädin tuskin pitämään autonsa suorassa näissä pompuissa, kertoo britti.
Kaikki tallit eivät samoilla linjoilla
Tälläkin kolikolla on jälleen kääntöpuolensa ja asia olisi yksinkertaisempi, mikäli kaikki autot kärsisivät yhtä rajusti ongelmasta, kuten esimerkiksi Mercedes. Ne tallit, jotka ovat onnistuneet pääosin voittamaan omat ongelmansa pomppimisen kanssa, eivät tietenkään halua tehdä lyhyellä aikavälillä muutoksia.
Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto sanoo, ettei tällä hetkellä kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä asian suhteen.
– Se on iso haaste kuljettajille, mutta mielestäni nykyiset autot ovat edelleen melko mukavia ajaa. Se on iso tekninen haaste, mutta olemme edistyneet jo asian kanssa ja uskon meidän pystyvän tekemään enemmän jatkossakin, sanoo Ferrari-pomo.
– Ehdottomasti vielä liian aikaista tuomita.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen