F1-sarjasta ulos potkittu Nikita Mazepin haaveilee paluusta kuninkuusluokkaan – tylyttää samalla Mick Schumacheria
Maaliskuussa F1-paikkansa Haasilla menettänyt venäläiskuljettaja Nikita Mazepin ei ole luovuttanut formulaunelmansa suhteen. Viime kaudella F1-meemiksi joutunut Mazepin menetti pestinsä isänsä kytkösten takia. Venäläisoligarkki Dmitri Mazepin kuuluu Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin.
Paikkansa miljoonilla ostanut Mazepin ei ole vieläkään sulattanut Haasin päätöstä pudottaa hänet. F1-unelma ei ole haihtunut miehen mielestä, eikä hän pidä paluutta mahdottomuutena. Mazepinin mukaan hänen paikkansa Haasilla ottanut Kevin Magnussen on hyvä esimerkki mahdollisesta paluusta.
Alkukauden ilman pisteitä ajanut entinen tallikaveri Mick Schumacher ei kuitenkaan saa sympatiaa venäläiseltä.
– Minusta hänen (Schumacherin) tulokset kertovat tarpeeksi. Minulla ei ole mitään muuta lisättävää, Mazepin täräytti PlanetF1-sivuston mukaan.
– Totta kai haluan palata F1-sarjaan. Kukaan ei ole kuitenkaan ottanut minuun vielä minkäänlaista yhteyttä. En tiedä miksi.
– Ihmeitä on kuitenkin tapahtunut ennenkin. Aion olla ratin takana heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen. En osaa kuitenkaan sanoa koska näin tapahtuisi.
– En olisi neljä kuukautta sitten pystynyt kuvittelemaankaan olevani tällaisessa tilanteessa. En näe asioiden parantuvan seuraavien kuukausien aikana, mutta ei sitä koskaan tiedä.
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille