Charles Leclerciltä uskomaton paalukierros – Fernando Alonso mukana hurjassa tilanteessa
Australian GP:n aika-ajot saatiin vihdoin päätökseen usean viivästyksen takia. Paalupaikalle ajoi monacolainen Charles Leclerc mainiolla kierroksella. Leclerc oli yli kaksi kymmenystä Max Verstappenin edellä. Hollantilainen lähtee kilpailuun toisesta ruudusta.
Tallien ”kakkoskuskien” taisto meni selvästi Sergio Perezille. Meksikolainen oli lähellä paalua ja lähtee kilpailuun kolmannesta ruudusta. Carlos Sainzin sessio oli surkea. Mies putosi vasta sijalle yhdeksän. Pereziä odottaa kuitenkin todennäköisesti lähtöruuturangaistus keltaisten lippujen laiminlyönnistä.
McLarenin kyyti näytti paremmalta verrattuna kahteen ensimmäiseen viikonloppuun. Lando Norris lähtee kilpailuun ruudusta neljä ja kotikisassaan kilpaileva Daniel Ricciardo ruudusta seitsemän.
Mercedes-kaksikko sijoittuivat ruutuihin viisi ja kuusi. Lewis Hamilton onnistui viimeisellä yrittämällään peittoamaan George Russellin.
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso oli lähellä ajaa uskomattoman kierroksen, joka olisi nostanut miehen jopa kärkikahinoihin, mutta Alpinen hydrauliikka petti. Espanjalainen ajautui seinään mutkassa 11 ja jäi session viimeiseksi. Esteban Ocon onnistui ajamaan kilpurinsa ruutuun kahdeksan.
Valtteri Bottaksen 103:n Q3-session putki päättyi tähän viikonloppuun. Suomalainen lähtee kilpailuun ruudusta 12.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki