Toto Wolff tylyttää lähtöpassit saanutta Michael Masia julkisesti – ”En halua puhua hänelle enää koskaan”
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff ei peittele tyytyväisyyttään siihen, että entinen F1-kilpailunjohtaja Michael Masi sai lähtöpassit. Masi maksoi Lewis Hamiltonille maailmanmestaruuden kauden päätöskisassa Abu Dhabissa turva-autoprotokollan rikkomisella.
Kaiken lisäksi Wolffin sekä Masin viimeinen julkinen keskustelu tiimiradiossa oli hyytävää kuunneltavaa. Wolff karjui austraalialaiselle, miten hänen tekonsa oli väärä. Masi vastasi tylysti kyseessä olevan kilpailu.
Masin paikalle on nostettu kaksi uutta tekijää, Niels Wittich sekä Eduardo Freitas. Wolff ei ole omien sanojensa mukaan keskustellut Masin kanssa, eikä tule tekemään niin myöskään tulevaisuudessa.
– En ole puhunut hänelle, enkä aio tehdä niin enää tulevaisuudessakaan. Hänen päätöksensä olivat vääriä ja olen varma, että hän katuu niitä, Wolff kommentoi Sky Sportsille.
– FIA:n olisi pitänyt huomata jo aikaisemmin, että sarjassa oli ongelma. Ongelma kärjistyi lopulta tuomaritoiminnan rakenteeseen sekä persoonallisuuksiin.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse