Helmut Markolta jälleen kovia puheita: ”Hamiltonin käytös johti kilpailunjohtajan potkuihin”
Suorista lausunnoistaan tunnettu Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko sanoo hiljattain kilpailunjohtajan tontilta sivuun siirretyn Michael Masin joutuneen Lewis Hamiltonin kiukuttelun takia ”uhriksi”.
Masi sai väistyä F1-sarjan kilpailunjohtajan pestistä syrjään viime kauden jälkeen. Suurimpana syynä tähän oli runsaasti keskustelua herättänyt Abu Dhabin GP:n ratkaisuhetket, jossa australialainen sovelsi turva-autosääntöä saadakseen vielä kilpailun käyntiin.
Mercedes-kuljettaja Hamilton hävisi lopulta maailmanmestaruuden Red Bullin Max Verstappenille ja siirtyi viettämään hiljaiseloa F1-maailmasta sekä sosiaalisesta mediasta. Villeimmissä huhuissa spekuloitiin jopa seitsenkertaisen maailmanmestarin uran päättymisellä.
Marko sanookin, että Hamiltonin huomionhakuinen käytös oli lopulta syypää Masin potkuihin, vaikkakin australialaiselle keksittiinkin FIA:n alaisuudessa muita tehtäviä.
– Hän vain halusi hiljaisuudellaan näyttää tyytymättömyytensä tilanteeseen sekä tehtyihin päätöksiin, naulaa Marko Saksan RTL-kanavalle.
– Osa hänen käytöksestään johti lopulta Masin sivuuttamiseen roolistaan, jatkaa Red Bull -pomo.
– Mielestäni se ei ole oikein, sillä täytyisi katsoa hänen tekemistään kaikkina näinä vuosina. Jos Masilla olisi kaikki se, mitä he nyt tuovat hänen tilalleen, olisi se ollut hänelle helpompaa tehdä päätöksiä videotuomarin ja neuvonantajan kanssa, sanoo Marko.
Viimeisimmällä kommentillaan itävaltalainen viittaa siihen, kuinka kilpailunjohdon rakennetta muovattiin Masin lähdön myötä. Jatkossa kilpailunjohtajan tehtävät jakavat Eduardo Freitas ja Niels Fittich. Sen lisäksi heitä avustavat päätöksenteossa Herbie Blash sekä videotuomareista koostuva tiimi samaan tyyliin kuin VAR-systeemi jalkapallossa.
– Michael vain uhrattiin kaiken tämän takia, murahti vielä Marko.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse