Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen raivosi Red Bullille radiossa – ”En ole koskaan kuullut häntä noin vihaisena”
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen ei ole tyytyväinen Red Bullin antamaan ohjeistukseen. Hollantilainen ajaa tällä hetkellä kilpailun voitosta Charles Leclercia vastaan. Tällä hetkellä Verstappen on perässä.
Verstappen on molemmilla kerroilla tehnyt varikkopysähdyksen kaksikosta ensimmäisenä, mutta ei ole lopulta onnistunut käyttämään ”undercutia” Leclerciä vastaan.
Uutena sääntönä tähän kauteen on se, että renkaita saa varikolla lämmittää vain 70 asteeseen, eli paljon kylmemmäksi mitä ennen. Tästä syystä kuljettajia on ohjeistettu ajamaan varovaisemmin ensimmäinen kierros renkaiden vaihdon jälkeen.
Verstappen ilmoitti tallilleen jättävän kyseisen neuvon kuuntelematta seuraavalla kerralla.
– Kuunnelkaa, tämä on jo toinen kerta tänään, kun käskette minun ajavan varovaisemmin, vaikka olisin voinut helposti olla hänen (Leclercin) edellään, Verstappen raivosi.
– En aio enää ikinä tehdä tuota.
Myöhemmin Verstappenille annettiin lupa ottaa autosta kaikki irti, mutta ohitusta ei ole toistaiseksi tapahtunut.
Kokeneen F1-toimittaja Adam Cooperin mukaan hän ei ole koskaan kuullut Verstappenia tiimiradiossa näin vihaisena. Tiimiradioiden kaikkea liikennettä ei julkisteta TV-lähetyksessä.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
I've followed @Max33Verstappen's team radio every race for the past couple of years, never heard him as angry as he is today.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi