George Russell lähettää myrskyvaroituksen F1-sarjalle – ”Viime kauden päätös sytytti liekkimme”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen uusin kuljettaja George Russellin mukaan viime kauden mestaruustappio on motivoinut Mercedestä työskentelemään kovemmin terassikaudella.
Saksalaistalli on voittanut kahdeksan edellistä valmistajien maailmanmestaruutta sekä seitsemän kuljettajien pokaalia kahdeksasta. Viime kaudella jälleen yksi tuplamestaruus valui tallin sekä Lewis Hamiltonin hyppysistä Max Verstappenin viedessä kunnian viimeisellä kierroksella kyseenalaisissa merkeissä.
Valtteri Bottaksen paikan kärkitallissa ottava Russell on huomannut viime viikkoina, kuinka motivoitunut työryhmä Mercedeksellä on kasassa. Saksalaistalli haluaa palata takaisin dominoimaan kuninkuusluokka ensi kaudella.
– Vietin täällä paljon aikaa ennen aikaani Williamsilla, joten minusta tuntuu, että tunnen tallin todella hyvin jo valmiiksi, Russell kommentoi Crash.netin mukaan.
– Pystyimme siis käymään suoraan hommiin, jotta ymmärtäisimme uutta autoa paremmin. Haluamme olla välittömästi valmiita ensi kaudella.
– Se, miten viime kausi päättyi on sytyttänyt motivoivan liekin jokaisessa. Kaikki tehtaalla haluavat palata takaisin kärkeen. Se on minusta todella hienoa.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki