Alpinelta lähtenyt Alain Prost lyttää tallin toimitusjohtajan julkisesti – ”Hän haluaa kaiken huomion itselleen”
F1-talli Alpinella on käynnissä johtoportaan muovaus. Viime viikolla tallin pitkäaikainen johtohahmo Marcin Budkowski jätti tallin kuuden vuoden palveluksen jälkeen. Eilen ovi kävi jälleen, kun F1-legenda Alain Prost jätti tallin neuvonantajan pestin.
Nyt nelinkertainen maailmanmestari puhuu suoraan lähtönsä taustoista. Prost kritisoi erityisesti Alpinen toimitusjohtaja Laurent Rossin osuutta johtoportaan mylläyksessä.
– Kausi 2021 tuntui minusta todella häiriintyneeltä. Minusta tuntui siltä, että kaikki tallissa aiemmin työskennelleet haluttiin ulos tallista, Prost aloitti L’Equipen haastattelussa.
– En ollut enää osana päätöksentekoa. Olin joskus täysin erimieltä tallin kanssa, mutta minua estettiin kertomasta mielipidettäni. Sain kuulla useista päätöksistä viime hetkellä, vaikka olin osana johtoporrasta. Tässä on kyse kunnioituksesta. Aistin ympärilläni jatkuvaa kateutta
– Laurent Rossi haluaa tehdä kaiken omassa rauhassaan ilman mitään ärsykkeitä. Hän sanoi minulle suoraan, ettei tarvitse enää neuvonantajia. Hän tarjosi minulle silti sopimusta Abu Dhabissa, mutta kieltäydyin.
– Laurent Rossi haluaa kaiken huomion itselleen. Hänellä on tarve sivuuttaa monta ihmistä.
Prost oli lisäksi käärmeissään Alpinelle siitä, miten uutinen hänen lähdöstään tuli julki. Prostin mukaan tallilla sekä hänellä oli sopimus, jonka mukaan ranskalaismestarin lähdöstä oltaisiin kerrottu yhdessä.
– Olen pettynyt siitä, miten tästä on uutisoitu tänään. Olimme sopineet, että ilmoitamme päätöksestä Alpinen kanssa yhdessä. Ei mitään kunnioitusta. Päätin olla allekirjoittamatta uutta sopimusta henkilökohtaisten välien takia ja olin oikeassa, Prost kirjoitti Instagram-tilillään.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse