Max Verstappenin viime hetken kolari sai Mercedes-pomon huokaisemaan helpotuksesta – ”Hän olisi napannut paalun puolella sekunnilla”
Kuva: Getty Images
Yhtä F1-kauden parasta kierrosta eilen Jeddassa ajanut Max Verstappen jäi puolikkaan mutkan päähän kunniasta. Paalupaikkaa tavoitteleva hollantilainen kolaroi radan viimeisessä käännöksessä jääden lopulta vasta kolmanneksi Mercedes-kuskien taakse.
Saksalaistallin päällikkö Toto Wolff tunnusti, että tallin kilpurit eivät olleet tarpeeksi nopeita lauantaina. Itävaltalaisen mukaan Verstappen olisi napannut paalupaikan lähes puolella sekunnilla ilman pientä virhettä.
– Emme selvästikkään olleet tarpeeksi nopeita tänään. Automme vauhti olisi riittänyt sijoille kaksi ja kolme, mutta kuljettajamme ylisuorittivat tänään, Wolff kommentoi RaceFans-sivuston mukaan.
– Max olisi ollut paalulla noin puolen sekunnin turvin. Meidän täytyy tutkia tätä, sillä tämä ei ollut se mitä odotimme. Hänen kolarinsa asettaa meidät tietysti parempaan asemaan, sillä lähdemme kilpailuun eturivistä.
– Olimme onnekkaita tällä kertaa. Kilpailu on kuitenkin täysin eri tapaus.
Saksalaistalli johtaa valmistajien MM-taistelua niukasti Red Bullia vastaan. Lewis Hamilton on kuitenkin kahdeksan pistettä Verstappenia perässä.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki