Mercedeksen vauhti herätti Red Bullin pahimmat pelot – ”He ovat onnistuneet luomaan mestariteoksen tässä vaiheessa kautta”
Red Bull -tallin neuvonantaja Helmut Marko on ilmaissut huolensa Lewis Hamiltonin epätodellisesta vauhdista, jota britti esitteli Brasilian GP-viikonlopun aikana.
Hamilton nousi lauantain sprinttikilpailussa viimeisestä lähtöruudusta viidenneksi ja sunnuntain pääkilpailussa ei kauaa nokka tuhissut, kun kymmenennestä ruudusta matkaan lähtenyt britti oli kärkitaistossa.
Etenkin Mercedeksen suoravauhti laittoi Red Bullin Interlagosin radalla polvilleen. Energiajuomatallin mukaan Hamiltonin ja Max Verstappenin ero suoravauhdissa oli parhaimmillaan 30 kilometriä tunnissa.
– Emme ole nähneet Mercedekseltä tuollaista moottoria viime vuosina, sanoi Marko Saksan Sky Sportsille.
– He ovat onnistuneet luomaan mestariteoksen ja taikomaan raketin tässä vaiheessa mestaruustaistelua, ihmettelee itävaltalainen.
Marko kertoi Red Bullin jo ottaneen Hondaan yhteyttä tutkiakseen, mistä ihmeestä Brackleyn väen vauhti voisi yhtäkkiä kummuta.
– Aiomme katsoa sitä ja soitimme jo Hondan insinööreille pohtiaksemme sitä yhdessä, jatkaa Marko.
Red Bullilla pelätään jo pahinta, vaikka Verstappenin johto kuljettajien MM-sarjassa on vielä 14 pisteen suuruinen.
– Jos se jatkuu näin, ei se todellakaan näytä enää hyvältä MM-taiston suhteen, totesi Marko.
Valmistajien puolella Red Bull on Mercedestä perässä. Ero mustiin autoihin on 11 pistettä, kun kautta on jäljellä enää vain kolme osakilpailua. Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Qatarissa.
LUE MYÖS:
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä