Bernie Ecclestone muistaa edesmennyttä Sir Frank Williamsia ylistäen- ”Meillä ei olisi enää F1-sarjaa ilman häntä”

F1-maailma koki suru-uutisen sunnuntaina, kun kuninkuusluokan kaikkien aikojen menestyksekkäin tallipäällikkö Sir Frank Williams siirtyi ajasta ikuisuuteen 79-vuotiaana. Britti jätti F1-toimet kokonaan viime kaudella Italian osakilpailussa.
Williams oli yksi F1-pilttuiden pidetyimmistä miehistä. Aina ensisijaisesti perheeseensä turvautuva talli niitti menestystä 1980 -sekä 1990 -luvuilla.
F1-sarjan pitkäaikainen johtaja Bernie Ecclestone muisti ystäväänsä eilisen uutisen jälkeen. 91-vuotias uskoo, että F1-sarja ei olisi kestänyt ilman Williamsin panosta.
– En usko, että F1-sarjaa olisi enää olemassa ilman hänenlaisiaan ihmisiä. Meillä ei ole enää montaa tallin alkuperäistä perustajaa mukana toiminnassa, Ecclestone aloitti ESPN:n mukaan.
– Frank oli uskomaton persoona. Hän oli aina raivaamassa polkua muille. Hän oli aina muita edellä. Hän käytti kashmirneuleita, ennen kuin minä edes tiesin mikä kashmir on. Hän pyysi minulta 2000 punnan lainaa ja ilmoitti maksavansa sen takaisin 10 päivässä. Ja hän piti aina sanansa.
Ecclestone muistelee myös Williamsin vakavaa auto-onnettomuutta vuonna 1986. Tällöin epäiltiin, että britti ei selviäisi vammoistaan. Toisin kuitenkin kävi.
– Niin kuin yleensäkkin, Frank todisti kaikkien olevan väärässä. Hänenaisiaan ihmisiä ei vain enää ole.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”