Oliko Pierre Gaslyn rankaiseminen perusteltua? – Kilpailunjohtajalta selitys päätöksestä
Kuva: Getty Images
F1-sarjan kilpailunjohtaja Michael Masi perustelee Turkin GP:n tuomariston päätöstä antaa Pierre Gaslylle viiden sekunnin aikarangaistus ensimmäisen kierroksen kontaktista Fernando Alonson kanssa.
Osuma tapahtui avauskierroksella radan ensimmäisessä mutkassa, kun Gasly oli Sergio Perezin ja Alonson välissä. Alonso oli tilanteessa ulkopuolella ja Gaslyn oikea eturengas osui Alonson auton vasempaan takakulmaan aiheuttaen espanjalaiselle pyörähdyksen.
Monien mielestä tapahtumaketjun aloitti sisäpuolelle syöksynyt Perez ja Gasly heti tilanteen jälkeen ilmoittikin tiimiradiossa joutuneensa niin sanotusti sämpylän väliin. Yhtälailla moni odotti myös, että tilanne tulkittaisiin kilpailutilanteena, mutta ei.
Masi kertoo päätöksen taustojen johtavan kauden alussa pidettyyn palaveriin kuljettajien ja tallien kesken. Mikäli tuomaristo katsoo jonkun olevan pääsyyllinen tapahtumaan, niin häntä rankaistaan ja tässä tapauksessa tuomaristo näki ranskalaisen olleen osuman päätirehtööri.
– Tuomaristo katsoi Gaslyn olleen syyllinen osumaan ja hänelle langetettiin viiden sekunnin aikarangaistus, sanoi Masi GPFansin mukaan.
Gasly kärsi aikarangaistuksensa varikkokäyntinsä aikana ja sijoittui silti hienosti lopulta kilpailussa kuudenneksi. Perez oli kolmas ja eniten tilanteessa kärsinyt Alonso vasta 16:s.
LUE MYÖS:
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Charles Leclerc paljasti ulosajoon johtaneet ongelmat – ”En ota syitä niskoilleni”
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Rangaistussuma ja punainen lippu sekoittivat Monacon GP:n – Kimi Antonelli loisti kaaoksen keskellä
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- Kimi Antonellilla jälleen iskun paikka – tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Epäonninen tilanne – F3-kuski loukkaantui Monacon kolarissa
- Kimi Räikkönen nimesi F1:n parhaan kuljettajan – vastaus tuli välittömästi
- Mika Salolta radikaali väite Viaplaylla: F1-tähti saamassa potkut – Niki Juusela ällistyi: ”Onko toi totta?”
- Jari-Matti Latvala nosti esiin Oliver Solbergin ongelman: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
- Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllätyssauma? ”Yksi parhaista tilaisuuksista”
- Järkyttävä rallionnettomuus: Kartanlukija menehtyi, kuljettaja taistelee hengestään
- Erikoinen välikohtaus Monacossa – Oscar Piastria ei päästetty F1-varikolle
- Jyväskylän SM-ralliin huippunimiä – mukana myös koomikko Ismo Leikola
- Tuukka Taponen petasi hyvät asetelmat F3-luokan aika-ajoissa
- F1-maailmanmestarilta synkkä arvio ennen Monacon GP:tä: ”Emme ehkä pysty kilpailemaan”