Entinen F1-mestari pitää kuluvan kauden mestaruustaistoa sarjan historian parhaana – ”Kukaan ei pysy heidän tahdissaan”
Kuva: Getty Images
F1-sarjassa todistetaan tiukinta mestaruustaistoa sitten vuoden 2016, jolloin Mercedes-kaksikko Nico Rosberg sekä Lewis Hamilton ottivat yhteen. Saksalainen voitti mestaruuden lopulta viiden pisteen turvin.
Tällä hetkellä Hamilton sekä Max Verstappen ovat sarjan selvässä kärjessä 12 pisteen erolla toisistaan. Hollantilainen nappasi kauden kahdeksannen voittonsa Austinissa viime viikonloppuna.
F1-uransa taakse jättänyt Rosberg valitsee itse kuitenkin Hamiltonin mestarisuosikiksi, kun kautta on jäljellä viisi kilpailua.
– Tämä kausi on ollut hullu. Kaksi lähes täysin tasaverstaista autoa, joiden kaksi kuljettajaa ovat ihan omassa sarjassaan. Kukaan ei pysy heidän tahdissaan, Rosberg kommentoi Hamiltonin ja Verstappenin taistoa Sky Sportsille.
– Viimeisistä kilpailuista tulee uskomattomia. He tulevat tarjoilemaan meille paljon tapahtumia. Minusta tämä on kaikkien aikojen korkeatasoisin mestaruustaisto. He suorittavat uskomattomalla tasolla.
– Minun on mahdoton ennustaa, mitä Austinin jälkeen tulee tapahtumaan. Mielessäni kallistun silti Lewisin suuntaan. Hänen kokemuksensa on korvaamatonta tässä taistossa. Lisäksi olemme tottuneet siihen, että lopussa hän voittaa aina.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos