Vuoden 2000 Italian GP:ssä tehtiin historiaa, eikä tragedialtakaan vältytty – Michael Schumacher puhkesi kyyneliin, Mika Häkkinen lohdutti pahinta kilpakumppaniaan
Kuva: Getty Images
Vuoden 2000 Italian GP oli suurten tunteiden vuoristorataa.
Kyseessä oli kauden 14. osakilpailu ja mestaruustaisto kävi kuumana Ferrari-tähti Michael Schumacherin ja McLarenin Mika Häkkisen välillä.
Kilpailu oli tapahtumarikas, eikä tragedialtakaan vältytty, kun ensimmäisen kierroksen kolareiden seurauksena Heinz-Harald Frentzenin Jordanista irronnut rengas osui ratavirkailija Paolo Gislimbertiin.
Epäonnisen onnettomuuden seurauksena 33-vuotiaan palomiehen sekä valmentajan elämä päättyi traagisesti liian aikaisin. Kuninkuusluokassa ei oltu koettu kuolintapausta sitten surullisen kuuluisan, vuoden 1994 Imolan GP-viikonlopun jälkeen.
Kilpailun voittoon ajoi lopulta Ferrarin kotiyleisön edessä Tifosojen suuri sankari Schumacher, ennen Häkkistä. Voitto oli saksalaismestarille uran 41:s, jolla hän tasoitti silloisen voittomääränsä legendaarisen Ayrton Sennan kanssa.
Kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa saksalainen murtui kyyneliin, kun häneltä kysyttiin voiton merkityksestä. Ensimmäinen voitto kuuteen osakilpailuun, Tifosien edessä ykköseksi ja Sennan ennätyksen tasoittaminen olivat tunteikas hetki Schumacherille.
Schumacher ei siltä istumalta osannut vastata kysymykseen muuta kuin, että se merkitsee hänelle todella paljon. Myöhemmin Ferrari-legenda kertoi tunteiden ottaneen vallan, sillä hänelle tuli Sennan saavutukset ja Imolan valitettavat tapahtumat mieleen.
Häkkinen vierellä osoitti tukensa kovimmalle kilpaveljelleen taputtamalla häntä olkapäähän ja pyysi haastattelijaa menemään nopeasti eteenpäin. Pikkuveli Ralf Schumacher katseli isoveljensä tunteilua aluksi hieman ihmeissään, mutta lohdutti lopulta myös kyynelehtivää voittajaa.
Videon tilanteesta näet alta. Jos twiitti ei näy, näet sen tästä. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Michael Schumacher kavensi voitollaan Mika Häkkisen MM-johdon vain kahteen pisteeseen. Myös tallien puolella tilanne kiristyi, kun Ferrari nipisti McLarenin etumatkan neljään pisteeseen.
Schumacher vei lopulta kauden 2000 mestaruuden nimiinsä ja Maranelloon matkasi myös valmistajien titteli. Mestaruus oli punaisten autojen ensimmäinen, sitten Jody Scheckterin ja vuoden 1979.
Michael Schumacherin elämästä kertova Schumacher-dokumentti julkaistaan ensi viikolla suoratoistopalvelu Netflixissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv