Valtteri Bottaksella riittää motivaatiota loppukauteen – Suurimmat toiveet kuitenkin jo ensi kaudessa
Ensi kaudella F1-sarjassa nähdään pitkästä aikaa vain yksi suomalaiskuljettaja, kun Valtteri Bottas vetää Alfa Romeon ajohaalarit niskaansa, Kimi Räikkösen päättäessä oman uransa.
Bottas on ajanut Mercedeksellä kaudesta 2017 asti ja on päässyt jokaisella Mercedes-kaudellaan juhlimaan valmistajien mestaruutta ja onnistunut keräämään tililleen yhdeksän osakilpailuvoittoa.
Suomalainen tuskin ajaa ensi kaudella osakilpailuvoitoista, mutta Bottas ei kuitenkaan ole huolissaan katsoessaan tulevan tallinsa kuluvan kauden heikkoja tuloksia.
– Tiedän, että he eivät ole juurikaan kehittäneet tämän kauden autoaan, sanoo Bottas RaceFansin mukaan.
– Tiedän kuitenkin sen, kuinka he ovat puskeneet kohti tulevaa, joten en ole huolissani.
– Ensi vuonna on erilaiset autot ja kaikkea, joten olen tietysti toiveikkaampi sen suhteen, mitä heidän tuloksensa ovat nyt, jatkoi suomalainen.
Kuluvaa F1-kautta on jäljellä enää seitsemän osakilpailun verran ja Bottas on jälleen kerran pudonnut jo mestaruustaistosta hyvissä ajoin pois. Suomalainen on juhlinut GP-voittoa viimeksi noin vuosi sitten Venäjän Sothsissa ja Bottas onkin päättäväinen lisätäkseen vielä loppukaudella voittomääräänsä F1-urallaan.
– Tahdon voittaa, naulaa Bottas.
– Tahdon tosissani voittaa ja napata viidennen valmistajien mestaruuden. Yksittäiset kisat motivoivat minua vielä todella paljon, sanoi Mercedes-kuljettaja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”