Kimi Räikkösen koronatartunta vaikuttaa ympäri varikkoa – toisen tallin päällikkö on joutunut karanteeniin lähikontaktin takia
Aiemmin lauantaiaamuna F1-sarja tiedotti, että Kimi Räikkönen on saanut koronatartunnan aamun testistä. Suomalaiskuskin paikan tänä viikonloppuna ottaa Robert Kubica.
Alfa Romeon mukaan Räikkönen on hyvin mielin, eikä kärsi oireista. lisäksi kukaan Alfan sisältä ei joudu karanteeniin.
Räikkösen tartunta on kuitenkin vaikuttanut toiseen talliin. BBC:n Andrew Bensonin mukaan Williamsin tallipäällikkö Jost Capito on joutunut karanteeniin ollessaan lähikontaktissa Räikkösen kanssa perjantai-iltana. Kaksikko kävi yhdessä illallisella.
Räikkönen puolestaan joutuu olemaan karanteenissa kolme päivää, sillä hän on saanut kaksi rokoteannosta. Hänen osallistumisensa Italian osakilpailuun on toistaiseksi kysymysmerkki.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki