Fernando Alonso maksoi potut pottuina – hyötyi visiitistä sääntöjen harmaalla alueella
Kuva: Getty Images
Alpine-tallin Fernando Alonso teki erikoisen liikkeen Venäjän GP:ssä avauskierroksella.
Kokenut espanjalainen veti tarkoituksella ensimmäisen jarrutuksen pitkäksi ja painoi vauhdilla turva-alueen läpi nostaen sijoitustaan. Alonso koki aiemmin kaudella hänen mielestään vääryyttä Itävallan tuplakisoissa, kun hänet ohittettiin avauskierroksella kahdesti ensimmäisessä mutkassa turva-alueen puolelta.
Kokenut kehäkettu kertoi silloin ”tunteneen itsensä idiootiksi,” kun hän kunnioitti kiltisti sääntöjä. Espanjalainen ei selvästikään antanut toistamiseen käydä samalla tavalla. Alonso harjoitteli jo ennen kilpailua ajetuilla installaatiokierroksilla turva-alueen läpiajoa katsoakseen mahdollisen hyödyn.
Kilpailun johdon linjauksen mukaan ensimmäisen jarrutuksen mennessä pitkäksi, täytyi kuljettajan kiertää pidemmälle asetetut polystyreeniset kyltit, joiden kautta palata radalle. Alonso seikkailikin tietoisesti sääntöjen harmaalla alueella, kun kilpailun johto ei ottanut huomioon kuljettajan mahdollisesti ajaen sieltä tahallaan läpi.
Espanjalaiskonkari starttasi kisaan kuudennesta ruudusta ja oli ensimmäiseen jarrutukseen tullessa seitsemäntenä. Hän ei kuitenkaan hidastanut niin paljon kuin muut, sillä kokenut kehäkettu otti metkunsa käyttöön. Alonso lasketteli vauhdilla turva-alueelle ja pujotteli polystyreeniset esteet mahdollisimman nopeasti.
Alonso palasi radalle kolmantena, mutta hänellä oli muihin verrattaen paljon vähemmän vauhtia palatessaan baanalle. Espanjalainen tiesi myös, ettei tuomaristo katsele hänen liikettään läpi sormien, joten antoi George Russellin sekä Lance Strollin mennä hänen edelleen.
Alonso paransi kuitenkin tempullaan sijoitusta ja oli edelleen Daniel Ricciardon sekä Lewis Hamiltonin edellä. Ricciardo tosin onnistui ohittamaan nopeasti Alonson, kun espanjalainen valui leveäksi yrittäessään ottaa paikkaa takaisin Strollilta.
F1-sarjan kilpailunjohtaja Michael Masin mukaan sääntökirjan puitteissa turva-alueesta hyötyvän kuljettajan pitää palata radalle sille sijalle, jolla hän oli mennessään ulos.
– Radoilla, joilla tuollainen on mahdollista, täytyy kuljettajan palata sille sijalle jolla olikin, jonka Fernando tässä tapauksessa lopulta tekikin, sanoi Masi RaceFansille.
Alonso liikkui juuri tuossa kohtaa harmaalla alueella. Hän oli nimenomaan Ricciardon sekä Hamiltonin edellä kakkosmutkan jarrutuksessa sen takia, koska espanjalainen ei hidastanut niin paljoa kuin muut.
Vanhan kehäketun temppu oli lopulta siis toimiva ja näin espanjalainen sai hieman balsamia haavoihin, joita hän koki Itävallassa saaneensa. Oviedon ohjus sijoittui lopulta Alpinellaan Venäjän GP:ssä hienosti kuudenneksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”