F1:n uudet renkaat tuovat pienen, mutta yllättävän ongelmakohdan: ”Siihen on totuttava”
Kuva: Getty Images
McLarenin teknisen johtajan James Keyn mukaan uudet umpinaiset vanteet tulevat tuottamaan ylimääräistä työtä varikkopysähdysten kanssa.
F1-sarja kokee isoja muutoksia ensi kauteen, kun autojen aerodynamiikka laitetaan kokonaan uusiksi. Myös rengaskoko kasvaa 18-tuumaisten renkaiden tullessa käyttöön.
Pienempänä uudistuksena ovat myös umpinaiset vanteet. Vaikka uudistus on pieni ja osin vain ulkonäöllinen, tallit joutuvat siihen sopeutumaan varikkopysähdyksillään.
– Sillä on vaikutusta, koska koko renkaan rakenne on erilainen. Ne ovat painavampia ja hieman erilainen muutenkin, joten se on asia, johon renkaanvaihtajien on totuttava, Key nosti esille.
Myös renkaan päällä oleva ”lokasuoja” tuo oman elementtinsä jatkossa varikkopysähdyksiin.
– Kuten esimerkkiautossa nähtiin, renkaiden päällä ovat nämä meidän lokasuojiksi nimeämät osat. Ne eivät tietenkään ole lokasuojia, vaan aerodynaamisia osia, mutta niiltä ne näyttävät, Key alusti.
– Lokasuoja ei ole edessä, jos renkaanvaihtaja on täysin oikeassa asennossa. Ne luovat oman haasteensa olemalla esteenä henkilölle, joka irroittaa ja laittaa renkaan paikoilleen.
Lähde: F1i.com
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta