Mikä ihmeen sprinttikisa? Näin uudistettu kisaviikonloppu toimii
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sarjassa kokeillaan ensi viikonloppuna uutta sprinttikilpailuformaattia Britannian GP:ssä. Kisaviikonlopun rakenne uudistuu, kuten myös rengassäännöt ja jaettavat pisteet.
Kisaviikonloppu alkaa normaalisti ensimmäisillä vapailla harjoituksilla perjantaipäivänä. Ensimmäiset harjoitukset kestävät 60 minuuttia.
Perjantai-iltana ajetaan poikkeuksellisesti aika-ajot. Aika-ajot ajetaan samalla formaatilla kuin normaalistikin, mutta kuljettajat saavat käyttää vain pehmeitä renkaita aika-ajossa. Jokaisella kuljettajalla on käytössään viisi settiä pehmeitä renkaita.
Aika-ajon tulokset määrittävät lähtöjärjestyksen lauantaina ajettavaan sprinttikilpailuun.
Lauantaiaamuna ajetaan toiset tunnin kestävät vapaat harjoitukset ennen sprinttikilpailua.
Kuljettajat saavat valita vapaasti renkaansa sprinttikisaan, eikä kilpailussa ole pakollista varikkopysähdystä. Kilpailu on pituudeltaan 100 kilometriä.
Sprinttikilpailun kolme parasta saa MM-pisteitä seuraavasti: ensimmäiselle kolme, toiselle kaksi ja kolmannelle yksi piste. Sprinttikilpailun tulokset määrittävät sunnuntain täysmittaisen kilpailun lähtöjärjestyksen.
Sunnuntain kilpailu ajetaan täysin normaaliin tapaan. Ainoa poikkeus on rengassäännöissä, kun myös kärkikymmenikkö saa lähteä muiden tapaan vapaavalintaisella renkaalla.
Lähde: Formula 1
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui