F1-sprinttikisa-uudistus ei olekkaan saanut yksimielistä hyväksyntää – osa talleista harkitsee jopa boikottia
F1-sarja ilmoitti aiemmin keväällä, että kaudella 2021 kokeillaan uutta sprinttikisa-uudistusta. 100 kilometrin mittainen minikilpailu korvaa tutun aika-ajon kolmena kisaviikonloppuna. Ensimmäinen kokeilu on Silverstonessa myöhemmin heinäkuussa.
Alun perin tiedotettiin, että kaikki tallit olisivat hyväskyneet muutoksen. FIA:n oli määrä tarjota talleille sen verran vapautuksia kulukatosta, jotta osallistuminen kilpailuun on mahdollista.
Nyt saksalaislehti Auto Motor und Sport kuitenkin raportoi, että McLaren, Aston Martin sekä Alpine eivät uudistuksen johdosta pysty osallistumaan kaikkiin harjoitussessioihin kauden aikana.
Syyksi tähän on ilmoitettu autojen kytkimien säätö ennen aika-ajoa. Sprinttiviikonloppuina säädöt pitäisi tehdä jo perjantaina, sillä toisen harjoitussession jälkeen sallitaan vain pieniä muutoksia.
– Nämä kytkimet on suunniteltu niin, että niillä voi ajaa noin 300 kilometriä kerrallaan. Jos joutuisimme ajamaan koko viikonlopun samalla kytkimellä, niin se ei vain olisi mahdollista, Aston Martinin tiimimanageri Andy Stevenson kommentoi saksalaislehdelle.
– Jos tähän ei tule muutosta, niin saatamme joutua jättämään harjoituksia väliin.
Tallien huolista on määrä keskustella lisää Itävallan GP:n aikana.
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse