Sergio Perez haluaa aika-ajojen ”herrasmiessääntöön” selkeyttä – ”Se menee vain huonompaan suuntaan koko ajan”
Kuva: Getty Images
Edellisessä osakilpailussa uransa toiseen voittoon kurvaillut Sergio Perez aikoo keskustella kilpaveljiensä kanssa aika-ajoissa vallitsevasta herrasmiessopimuksesta.
Meksikolaisen mukaan asia täytyy ottaa tosissaan keskusteltavaksi, sillä useampi kuljettaja ei tällä hetkellä noudata sovittua sopimusta.
Useiden kuljettajien kärsivällisyys on ollut viime aikoina koetuksella, kun kanssakilpailija on juuri ennen aika-ajokierroksen alkua kurvannut eteen paremman raon toivossa ajaa oma aika-ajokierros.
Perez kokee omalta osaltaan edellisessä osakilpailussa Bakussa mitan tulleen täyteen, kun hänen aika-ajonsa viimeiseksi jäänyt veto meni pieleen muiden kuljettajien höntyilyn takia.
Azerbaidzhanin GP:n aika-ajot olivat siltä osin eriskummalliset, että useat kuljettajat yrittivät tarkoituksella aloittaa oman kierroksensa normaalia lähempänä edellä ajavaa autoa, sillä pitkällä pääsuoralla toisen auton vetoavulla pystyi voittamaan aikakierroksella useita kymmenyksiä.
Kolmannesta lähtörivistä kilpailuun startannut Red Bull -kuljettaja ajoi lopulta voittoon saakka. Meksikolainen haluaisi hieman hillitä aika-ajoissa nähtävää ”kaaosta”.
– Menimme kaikki samaan aikaan radalle ja jotkut jättivät rakoa, kun taas toiset ohittelivat, eivätkä noudattaneet herramiessopimusta, sanoi Perez Motorsport.com -sivuston mukaan.
– Se vain teki asiat hankalammaksi. Emme saaneet kierrosta kasaan silloin, kun se ratkaisi. Se on niin yksinkertaista, jotkut noudattavat sitä ja jotkut ei, ihmettelee meksikolainen.
Kuljettajien välinen sopimus vain suullinen ja Red Bull -kuljettaja haluaakin keskustella kilpaveljiensä kanssa siitä, kuinka asian kanssa tullaan jatkossa toimimaan.
– Kaaos alkaa silloin, kun kaikki alkavat lämmittelykierroksen loppupuolella ohittelemaan toisiaan ja tiedämme, että meidän pitäisi vain pitää paikkamme ja jättää rakoa eteen, pyöritteli meksikolainen.
– Se on kuin yhtäkkinen liikenneruuhka, ja se menee koko ajan huonompaan suuntaan. Se on ollut näin jo pari vuotta, sanoi Perez.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon