Kuljettajat ottivat kantaa Barcelonan rataan tehtyihin muutoksiin – Nähdäänkö tänä vuonna enemmän ohituksia?

© Kuva: Getty Images

Barcelonan F1-rataan on tehty pieniä muutoksia talven aikana. Erityisesti radan kymmenes mutka on myllätty pitkälti uusiksi, lisäämällä turva-aluetta ja siitä on tehty loivempi ja jouhevampi.

Mutkaa tiukennettiin vuonna 2004 ja silloin tarkoituksena oli kyseisessä mutkassa ohitusmahdollisuuden lisääminen. Uutisoimme aiemmin talvella, miksi rataa muokattiin käytännössä sen alkuperäiseen versioon.

Useat F1-kuljettajat ovat ottaneet kantaa ja kommentoineet uuden profiilin mahdollisia vaikutuksia.

Mercedeksen Valtteri Bottas oli jokseenkin mielissään muutoksista, vaikka ei ollut haastatteluhetkellä vielä ratakävelyllä pyörähtänytkään. Suomalaisen mukaan kyseinen mutka ei ole kuulunut hänen vahvuuksiinsa Barcelonan radalla.

– Ei haittaa ollenkaan, toivottavasti se on vain yksi ongelma vähemmän, kuittasi Bottas.

Kotimaisemiinsa palaava Alpine-tallin Fernando Alonso ei usko uudenlaisen profiilin tekevän huomattavaa eroa.

– En usko sen paljoa mitään muuttavan. Se oli tuollainen oikeastaan jo menneisyydessä, joten nyt vain jarrutetaan hieman myöhemmin, sanoi kaksinkertainen mestari viitaten loivennettuun kurviin.

– Se tuskin vaikuttaa paljoa kierrosaikaan, auton säätämiseen tai ohitusmahdollisuuksiin. Mielestäni se on aika samanlainen.

Ferrarin Charles Leclerc on huolissaan, että tällä muutoksella nähdään vielä vähemmän ohituksia kuin aiempina kausina.

– En ole oikein varma. Uskon, että saatetaan nähdä hieman erilaisia linjoja ja siinä saattaa pystyä paremmin seuraamaan edellä ajavaa autoa, pyöritteli monacolainen.

– Mielestäni kymppimutkassa oli aiemmin mahdollisuus hakea ohitusta, joten en tiedä. Siinä nähdään nyt vähemmän ohitusyrityksiä, mutta jos se auttaa meitä seuraamaan lähempänä aina radan ensimmäiseen mutkaan asti, niin sitten se on oikein hyvä.

Ferrarin toinen kuljettaja Carlos Sainz oli samoilla linjoilla tallikaverinsa kanssa.

– Aiemmin oli hankala seurata edellä ajavaa, sillä siinä pystyi ajamaan vain yhtä linjaa, sanoi kotikisaansa valmistautuva Sainz.

– Ehkä nyt erilaisella linjalla ajettaessa pystyt asettamaan autosi takana niin, että saat puhtaampaa ilmaa, viittasi Sainz mahdollisiin ohitusmahdollisuuksiin.

AlpaTaurilla kurvaileva Pierre Gasly toivoo muutoksen tuovan jotain positiivista, sillä Barcelonassa on nähty viime vuosina todella pitkäveteisiä kilpailuja.

– Toivon vain kilvanajon paranevan. Ehkä siinä pystyy jotenkin jarrutuksessa antamaan painetta ja erilaisilla linjoilla yrittää painostaa edellä ajavaa virheisiin, pohti ranskalainen.

Espanjan GP:n ensimmäiset harjoitukset alkavat tänään klo 12:25. Koko viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tästä!

 

 


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.