F1-tallit saavat runsaan raha-avustuksen uuden sprinttiformaatin ansiosta – tallien ajama kulukattorajan nostaminen tyrmättiin
F1-sarja julkisti uuden sprinttiformaattinsa aiemmin tällä viikolla. Muutos oli ollut keskusteluissa mukana jo kuukausia, mutta asiasta päästiin yksimielisesti sopuun vasta nyt.
Suurin syy tähän oli raha. Uuden kulukaton myötä tallit ovat todella tiukassa paikassa kulutuksen suhteen kauden aikana. Erityisesti Red Bull sekä Mercedes vaativat helpotusta kulukattoon, jos lisäkilpailuja järjestettäisiin sprintin muodossa.
Itse kulukatto ei koe muutoksia, mutta jokainen talli saa yhteensä 450 000 dollaria avustusta kauden kolmesta sprinttikilpailusta. Jokainen valmistaja voi siis käyttää kyseisen summan kolmeen sprinttitapahtumaan, eikä sitä lasketa tallin kauden kulukattoa kohti.
Jokaisella tallilla on myös 100 000 dollarin ”kolarikorvaus”. Jos kuljettaja tuhoaa autonsa sprinttitapahtumassa, niin voi talli käyttää vahinkojen korjaamiseen tietyn summan ilman rangaistusta.
Hyvityksen saa, jos kilpurin vahingot pakottavat kuljettajan keskeyttämään tai saapumaan korjaustöihin varikolle. Yli 100 000 dollarin vahingot tarkastetaan tapauskohtaisesti.
Kauden ensimmäinen sprinttitapahtuma järjetetään Britannian osakilpailussa.
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse