Formulaveteraanilta rohkea väite Mercedeksen autosta – ”80 prosenttia Lewis Hamiltonin menestyksestä”
Entinen F1-kuski Robert Dornboos väittää George Russellin suoritusten Sakhirin osakilpailussa viime viikonloppuna osoittaneen Mercedeksen auton ylivoimaisuuden.
Moni seitsenkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin kriitikko on argumentoinut jo vuosikausia Mercedeksen laitteiston olevan ainoa syy brittitähden suuruuteen.
Aiemmin Valtteri Bottaksen vaikeudet päihittää tallitoveriaan ovat katsottu todistusaineistoksi kyseistä väitettä vastaan. Skeptikot saivat viime viikonloppuna kuitenkin uutta intoa paasaukseensa.
Sarjan surkeimmasta kilpurista Williamsilla suoraan Mercedeksen rattiin ilman lämmittelyjä hypännyt Russell kellotti heti päivän parhaan kierrosajan jo Sakhirin ensimmäisissä harjoituksissa.
Sunnuntain kisassa englantilaislupaus oli jo lähellä voittoa ennen tallinsa sekoilua väärien rengassarjojen kanssa. Dornboosin mukaan Russellin vauhti oli selvä osoitus Mercedeksen auton vaikutuksesta kenen tahansa kuljettajan kyytiin.
– Auto on 80 prosenttia (Hamiltonin) menestyksestä. Russell on ajanut letkan perällä Williamsilla nyt kaksi vuotta. Yhtäkkiä hän saakin auton, jolla voi esimerkiksi jarruttaa paljon myöhemmin. Se antaa reilusti lisää itseluottamusta. Kaiken lisäksi hän oli liian pitkä ja iso autoon, hollantilainen muistutteli Peptalk-ohjelman haastattelussa.
– Loput 20 prosenttia on kuskin käsissä ja Russell on osoittanut pystyvänsä siihen. Hamilton neuvottelee 50 miljoonan sopimuksesta, eikä Daimlerin toimitusjohtaja ole F1:n ystävä. Russell tekisi sopimuksen vain miljoonasta, Dornboos huomautti.
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse