Mikä fiasko! Turkin F1-kenraaliharjoitukset ajettiin karmeissa olosuhteissa – Max Verstappen nopein
Kuva: Getty Images
Turkin viimeiset vapaat harjoitukset ajettiin litimärässä kelissä, minkä myötä ajamisesta ei tahtonut tulla juuri mitään. Pohja-ajan kellotti Red Bullin Max Verstappen.
Perjantain kaksi ensimmäistä harjoitusta menivät täysin metsään Istanbul Parkin radan uuden asfalttipinnan osoittauduttua suorastaan kelvottoman liukkaaksi.
F1-pilotit liukastelivat vuorotellen ympäri rataa saamatta tulostaululle ainuttakaan järkevää kierrosaikaa. Uutta asfalttipäällystystä kuvailtiin muun muassa ”jääradaksi”.
Vaikka kisajärjestäjät pyrkivätkin tekemään yön aikana kaikkensa parantaakseen radan pitoa, eivät olosuhteet tulleet lauantainakaan lainkaan vastaan. Tällä kertaa vastusta antoi rankkasade, joka teki liukkaasta radasta entistäkin pahemman ajettavan.
Nopeimman kierrosajan vei nimiinsä kaikesta huolimatta eilenkin vikkelin kuski ollut Verstappen. Hallitseva mestari Lewis Hamilton ei ajanut sessiossa lainkaan.
Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas oli kahdeksas. Alfa Romeon Kimi Räikkönen ylsi vasta 16. sijalle ollen varikon toiseksi hitain kuski.
Viimeisten harjoitusten tulokset kokonaisuudessaan alla.
FP3 CLASSIFICATION 
Here's how our runners and riders stack up after a challenging session
#TurkishGP
#F1
Here's how our runners and riders stack up after a challenging session
#TurkishGP
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
